Depp ilmoitti vastikään, että on pyynnöstä eronnut Ihmeotukset-elokuvasarjasta.
Johnny Deppia ei nähdää enää Ihmeotukset-elokuvasarjassa.
Myös Depp ja Heard ovat taistelleet jo lähes kaksi vuotta oikeudessa.
Depp näyttelee elokuvissa velho Gellert Grindelwaldia.
Näyttelijä Johnny Deppin oikeustaistelu brittilehti The Sunia vastaan alkoi tänään. Lehti väitti Deppiä vaimonhakkaajaksi vuonna 2018 ilmestyneen jutun otsikossa.
Jennifer Hudson nähdään legendaarisen laulajan roolissa.
Heard tähditti jättisuosittua Aquaman-elokuvaa.
Heard tähditti jättisuosittua Aquaman-elokuvaa.
Heard voi saada jopa kolmen vuoden vankeustuomion.
Johnny Depp on saanut tukea nyt kahdelta eksältään.
Depp ja Ryder näyttelivät yhdessä Saksikäsi Edward -elokuvassa.
Depp ja Heard ovat taistelleet oikeudessa noin vuoden päivät.
James Franco tähditti Heardin kanssa The Adderall Diaries -elokuvaa vuonna 2015.
Asiasta oli kertonut pariskunnan autojen hoitaja.
Deppilla on riittänyt vipinää oikeussaleissa.
Traileria on katsottu satoja tuhansia kertoja.