Radio Novan Aamussa Minna miettii että kumpi, Turku vai Tampere. Kimmo tuo esiin kuninkaallisen ruokavalion ja tuottaja-Markus pitää pistarit ja tuo yllätyksen mukanaan, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamussa Minna miettii millainen mies Ed Sheeran oikeasti on ja Aki kyselee puolisoiden tapaamisista. Minna kertoo koko talven sään ja joko sinä olet osallistunut kyselytutkimukseen? Kuuntele parhaat palat tästä.
Psykologin mukaan puolten vaihtamisella voi olla yllättäviä vaikutuksia mieleen ja nukkumiseen.
Jokaiseen avioliittoon kuuluu ylä- ja alamäkensä. Hyvällä huumorintajulla pääsee silti jo pitkälle.
Horoskooppimerkki voi paljastaa myös jotain siitä, millainen kumppani olet.
Toinen flirttailee liikaa, toinen ei anna sananvaltaa. Muun muassa nämä asiat ärsyttävät omassa puolisossa.
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
Samuli Putro esiintyi livenä Nova Stagella 6. marraskuuta. Tavalliset hautajaiset -albumilta kuultiin kappaleet Olet puolisoni nyt, Tavalliset hautajaiset, Nukkaa Pietarin, Epätoivon esseet ja Se täydellinen.
Suomalaisten lauluntekijöiden eliittiin jo Zen Cafe –yhtyeen aikana kivunnut Samuli Putro esiintyi livenä Nova Stagella.
Suomalaisten lauluntekijöiden eliittiin jo Zen Cafe –yhtyeen aikana kivunnut Samuli Putro julkaisee kolmannen sooloalbuminsa 24. elokuuta.
Työpuoliso on tavallisesti vastakkaista sukupuolta oleva työkaveri. Usein hänen kanssaan jaetaan  samantyyppisiä tehtäviä. Tämä luo yhteisen siteen, joka aikaa myöten kehittyy syvemmäksi ihmissuhteeksi.