Jemina julkaisi toisen singlensä.
Evelina ja Matula laittoivat On Niin Helppoo Olla Onnellinen -biisin uuteen uskoon.
Artisti kertoo peruvansa keikat terveyssyistä.
Nelli Matula antoi kaikkensa Masked Singer Suomeen. Kokemus oli hänelle jopa terapeuttinen.
Uuden joululaulun Disneylle levyttänyt artisti haluaa hellittää omaa suorituskeskeisyyttään, joka näkyy myös jouluvalmisteluissa. Matulalle joulu on perheperinteiden aikaa.
Nelli Matula antaa Instagram-julkaisussaan esimerkin siitä, miten perfektionismi on läsnä arjen pienimmissäkin hetkissä.
Nelli Matula toivoo ihmisten huomaavan, ettei Kiltti Tyttö ole pelkästään pikkutuhma albumi.
Muusikko Nelli Matula kertoo, että alussa suhtautui julkisuuteen paljon neuroottisemmin.
Matula kertoo Radio Novan Kesäaamut -ohjelmassa, että joutui tekemään valtavasti töitä koulussa saadakseen hyviä arvosanoja.
Radio Novan Kesäaamussa uppoudutaan hetkeksi Eskon ja Suvin lapsuuteen. Aamussa myös paljastetaan missä Esko kävi eilen pyörähtämässä. Kesäaamun vieraana Nelli Matula. Kuuntele Radio Novan Kesäaamu tästä!
Matula kertoo Instagram-sivullaan, että on valmistunut saaristolaivuriksi.
Suosikkilaulaja otti ilon irti karanteenisynttäreistään.
Legendaarisen elokuvan kappaleita julkaistiin suoratoistopalveluihin, mutta Spotifyssa Nelli-hahmon kappaleet menivät Nelli Matulan artistiprofiilin alle.
Osa laulajan faneista on saattanut kuulla Sukupuuttoon-sinkkubiisin jo aikaisemmin keikoilla.
Kotimaisen musiikin juhlassa nähtiin myös ilahduttavan paljon kotimaista muotia.
Nelli Matula on ehdolla vuoden naissolistiksi.