Ohjelman konsepti järkyttää, sillä siinä ei armoa tunneta. Palkkio voittajalle on hurjat 1,5 miljoonaa euroa.
Viikonlopun alkajaisiksi televisiosta tulee Nälkäpeli-elokuvasarjan ensimmäinen osa.
Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 tulee Suomessa ensi-iltaan 18. marraskuuta, ensimmäistä kertaa myös 3D:nä. Liput tulevat myyntiin 6. marraskuuta.
Nelinkertainen Grammy-voittaja konsertoi Suomessa 26. lokakuuta. Amerikkalaisvirtuoosi on kunnostautunut myös näyttelijänä. Näkyvin rooli on ollut Nälkäpelit-elokuvan Cinna, joka on esitellyt miehen kokonaan uudelle sukupolvelle.