Morsian kertoi kahden vuoden jälkeen häistään, miten oli vieläkin pahoillaan morsiusneitonsa jättäessä häät väliin isoäitinsä hautajaisten takia.
Morsiamen sisko pyysi apua Redditissä, miten suojella serkkuaan kamalalta kohtalolta.
Ystävät pilasivat toistensa häät ja ystävyytensä siinä sivussa.
Tiffany Wrightin voi palkata morsiusneidoksi, joka hoitaa ja suunnittelee häät morsiamen valinnan mukaan, mutta matkalle on liittynyt myös omituisia pyyntöjä.
Morsiusneito ilmoitti olevansa raskaana.
Morsian olisi halunnut ystävänsä laittavan hänet etusijalle.
Emilyn lasketun ajan piti olla kolme viikkoa häiden jälkeen, mutta poikavauva päätti tulla maailmaan juuri hääpäivänä.
Jen Glantzia pyydettiin niin monta kertaa morsiusneidoksi, että nainen päätti tehdä siitä ammatin.
Joskus saattaa käydä niin, että yksi mekko sekoittaa kaikkien päät.
Kun joku on ollut morsiusneitona tai kaasona kerran, toinen saattaa olla jo kolmattatoista kertaa morsiamen oikeana kätenä.
Nainen tahtoi ottaa erilaisen valokuvan morsiusneitojensa kanssa, joten hän antoi jokaisen ystävättärensä syliin rescue-koiran.
Useamman morsiusneidon pyytäminen rinnalleen suurena päivänä ei ole täysin riskitöntä; joskus naiset riitautuvat keskenään ja heidän asunsa ja kampauksensa tulevat maksamaan hääparille maltaita.
Manhattanilainen Jamie Jacobs valitsi morsiusneidokseen oman isoäitinsä. 95-vuotias Dorothy Shapiro piti nimitystä erittäin suurena kunniana.
Kuulostaa kuin sadulta: Pikkulapsina morsiusneitona ja sormuksenkantajana alttaria pitkin kävellyt kaksikko meni naimisiin tasan 20 vuotta myöhemmin.