Netissä leviää tieto sitä, mitkä tarkalleen ovat kahden supersuositun virvoitusjuoman makuerot. Pepsi on esimerkiksi hieman kilpailijaansa makeampaa.
Kahden suuren virvoitusjuomavalmistajan toiminnasta on julkaistu selvitys, jonka mukaan yritykset olisivat valmiita vääristämään totuutta sokerijuomien terveysriskeistä.
Tutkimuksen mukaan liiallinen limonadien juominen saattaa vaikuttaa negatiivisesti siittiöiden määrään.
Terveelliset elämäntavat näyttävät kiinnostavan maailmanlaajuisesti. Virvoitusjuomien myynti jatkaa arvioiden mukaan laskuaan myös vuonna 2015.