Radio Novan Aamussa levyraati ottaa käsittelyynsä kuuman uutuuskappaleen ja puhutaan myös äänenmurroksesta. Pikkujoulut puhuttavat sekä puhutaan työn keksimisestä ja onhan mukana myös viikonlopun ruokavinkki, kuuntele parhaat palat tästä!
Keskiviikkona selviteltiin levyraatien hittibiisejä ja pohdittiin erikoisia duuneja. Mitkä uutiset aiheuttivat lähestulkoon riemunkiljahduksia? Onko kohta jo aika soittaa joululauluja?
Anssi eli viikon kaaoksen keskellä kuin pellossa, mutta yllätys kotiovella laittoi herran hommiin silläkin uhalla, että myöhästyminen töistä oli väistämättä edessä. Myös kouluaikojen legendaariset levyraadit palautettiin mieliin Leikkikalujäppisineen, mutta miten lisä- ja standardilumet liittyivät mihinkään?