Pouta loukkasi jalkansa viime viikon perjantaina.
Epätavalliseen ratkaisuun päädyttiin, koska kirurgit halusivat säilyttää viulistin soittokyvyn ennallaan.
Miina Äkkijyrkkä kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, kuinka hänen leikkauksensa meni pieleen.
Tapaus on äärimmäisen harvinainen.
Hiuksia kasvattaessa kampaamokäyntejä on hyvä harventaa hieman.
Nainen pohti sitä, onko hänellä oikeus olla suuttunut.
Erilaiset hiuspannat ja muut koristeet vetävät huomion pois epämieluisasta leikkauksesta.
Tuore äiti kertoi keskustelupalstalla, että ystävä sanoi, ettei hän synnyttänyt oikeasti.
Lappunen on hyvä osoitus siitä, miten kommunikoidaan, jos yhteistä kieltä ei ole.
Kaksostytöt Erin ja Abby selvisivät mittavasta leikkauksesta, jossa heidän yhteen kasvaneet päänsä erotettiin toisistaan.
Monroen hiuksia yritetään myydä lähes 15 000 euron hinnalla.
Brittiläinen laulajatähti Cheryl Cole on saanut faneiltaa kovaa kritiikkiä uudistuneesta olemuksestaan.
Nainen ei suostunut muuttamaan ulkonäköään radikaalisti.
Kauneusoperaation lopputulos ei aina ole miellyttänyt julkkiksia.
Enää morsiamille ei tunnu riittävän puvun vaihto hääseremonian ja iltajuhlan välissä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan sovellusten suositut filtterit ovat lisänneet selvästi ihmisten haluja muokata omaa ulkonäköään.