Radio Novan Päivässä arvuuteltiin mistä erään kuulijan ovikellon ääni on peräisin ja kuuluuko kananmunan keitinveteen laittaa suolaa. Monissa vanhoissa lastenohjelmissa on hyvin ahdistava tunnelma ja erään lastenohjelman tunnusmusiikki päättyi kuulijamme häävalssiksi. Studion ovi aukesi tällä viikolla tiuhaan tahtiin, kun vierailevina tähtinä nähtiin Anna Puu ja Robin yhdessä Viivin kanssa. Mukana myös Kirjailija, yleis- ja seksuaaliterapeutti Anja Snellmanin haastattelu koskien lasten vallan käyttöä.
Arttu-piirrossarja on monelle suomalaisellekin tuttu.
Radio Novan Aamussa toivottu ja pyydetty Minnan sporttivartti ja Aki hyräilee tunnareita. Rennon jäykät juhlat on pidetty ja Landeralli tulee, oletteko valmiit? Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Nelivuotiaan Kaapon kaljuun on kaksi hyvää syytä. Lue hauskat faktat lapsuuden suosikkiohjelmiesi maailmasta.
Hyppää aikamatkalle suosikkianimaatioiden pariin.
Novan Aamussa on tehdään nostalgiamatkoja vuosien taakse! Minna muisteloi monarkian vierailuja Suomessa ja Aki palaa aikaan, kun lapset olivat vielä pieniä, kiitos Pyjamabanaanien. Myös astro-Kuukalla voisi olla ihan ekstaktia tietoa Akin aamupöhinöistä.
Esimerkiksi Nalle Puhin kaikkien hahmojen on kerrottu kärsineen mielenterveysongelmista.
Monet ovat kommentoineet kuvaa muun muassa painajaismaiseksi ja karmivaksi.
Puheenaiheina muun muassa kuinka nykynuoriso vetää satavuotiaiksi kauhealla kiireellä, kauppojen tarjoukset ja punalappujen väistämätön hämäys. Minnalla on muotisilmässä rähmää, mutta miten on pidätysvaikeuksien laita? Ohessa myös mietteitä Tappara vs. KalPa- pelin loppu rähinöistä.
Yli 20 vuoden takaiset lastenohjelmat naurattavat nykyään.
Jarkko Nyman keskittyy Salkkareiden jälkeen äänitöihin sekä musiikkiin.