Koivun suhteen allergikoille on odotettavissa keskimääräistä helpompi kevät.
Joulu on ohi ja nyt on myös aika hävittää kuusi.
Radio Novan Aamussa ajetaan Kimmon parta pois ja tuottaja-Markus on tehnyt krusaalin virheen joulukuusen kanssa. Minna käy ilmeisesti kuumana Bocellin poikaan ja käydään läpi myös Kimmon joulun paisti. Kuuntele Iltapalat tästä!
Clare Hooper jakoi vinkkinsä TikTokissa.
Radio Novan Aamussa käydään läpi suden hetki, vaatemokat ja sekä kuullaan Kimmon top3 keksit. Kimmo omien sanojensa mukaan "hajottaa Minnan aivan pieniksi pirstaleiksi studion lattialle." Mistä on kyse? Kuuntele Iltapalat tästä!
Eskon aamupala lennättää hänet suoraan lapsuuden maisemiin, mutta puistattaa Suvia. Kaverin puolesta kyselen -osiossa ratkotaan puutarhasaksien mysteeriä. Jaksossa soitetaan myös salamassa saunassa ihastuneelle, ja uutisotsikoihin pongahtaneelle Jukalle! Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Radio Novan Päivässä harmiteltiin Niinan joulukuusen kuntoa ja foliohattumaiset salaliittoteoriat joulukuusista olivat valmiit. Tiluksilla- tilan Annukka Cederlöf kertoo mitä kaikkea kuuluu eläinten jouluun ja podissa kuullaan myös, miten leijona liittyi Ainon tämän viikon kohokohtaan. Niina haastatteli Mannerheimin Lastensuojeluliiton päällikköä Tatjana Pajamäkeä koskien lasten ja nuorten pahoinvointia. Kuuntele vuoden viimeinen kooste tästä!
Radio Novan Iltapäivä vetää viimeisiään ennen joulua.
Clare Hooper jakoi vinkinsä TikTokissa.
Joulu tekee tuloaan ja pian on jälleen aika koristella joulukuusi. Jos koristeita ei kotoa vielä löydy, kannattaa sellaiset valmistaa itse.
Radio Novan Aamussa on kaikki merkit ilmassa, että kyseessä on raskas aamu. Suloinen myrkynkeittäjä on jälleen patansa äärellä, minkä seurauksena Minna saa Akin ja Markuksen kyyneliin. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Tänään Novan Iltapäivässä fiilistellään joulukuusia.
Radio Novan Aamun Akille ja Minnalle selviää tänään, että he ovat koko elämänsä hengittäneet väärin. Missä menee raja, jos pizzeriassa saakin eteensä hampurilaisen ja kuinka suuri kuusi on tarpeeksi suuri? Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Arvolatautuneita kommentteja ja rikkoutuneita pulkkia. Löytyikö paistinpannulle uusi käyttötarkoitus? Yllättikö talvi taas hesalaiset? Entä kuka sitä autoa ajaa parhaiten ja missä?
Radio Novan Aamussa käy ilmi että Akin pitkin vuotta käynnissä ollut kampanja on mennyt maaliin ja Minna on lämmitellyt joulunpyhiä. Tuottaja parta-Markuksella on lahjoihin liittyvä ongelma ja koko tiimi saa studioon postia, kuuntele parhaat palat tästä!
Clare Hooper jakoi vinkinsä TikTokissa.