Suomen tulos on hyvin yhteneväinen muiden Pohjoismaiden tulosten kanssa.
Radio Novan Päivässä ollaan oltu taikauskoisia ja pohdittu voiko aikuisena vielä kouluttautua uuteen ammattiin. Autokoulussa liikkeelle lähteminen tuottaa tuskaa ja tuskaa on myös silloin tällöin muistaa tärkeitä numeroita, esimerkiksi Radio Novan Whatsapp-numero. Koosteessa mukana myös Samu Haberin ystävänpäivä yllätys ja koskettava tarina Radio Novan kuulijalta Patricialta.
Koulu pyysi lopulta anteeksi haukuttua annosta.
Squid Game on tällä hetkellä yksi maailman suosituimmista sarjoista. Nyt se on aiheuttanut ongelmia eri koulujen alueilla.
Ammattiin valmistuvat jäävät usein ylioppilaiden varjoon. Moni jopa miettii, kehtaako omaa valmistumista edes juhlistaa. Amisten arvostus on kasvanut viime vuosina, mutta hitaasti.
Novan Aamussa pureudutaan ministerin viestintäkoulutuksiin ja Novan Studion remonttiin. Minna avaa parvekeprojektiaan ja Aki avautuu miesten välisestä kilpailusta.
Oiva Lohtander haki ja pääsi teatterikouluun. Työtilanne valmistumisen jälkeen oli hänen mukaansa ihanteellinen.
The Amazing Acro-Cats tarjoilee päivän kissavideoannoksen.
Tuoreen tutkimuksen mukaan korkeastikoulutetuilla on usein ollut vaikeuksia saada ajokortteja.
Paola Suhonen, Terhi Pölkki ja Irene Kostas ovat löytäneet oman juttunsa suunnittelijoina.
Nainen jakoi kirjoituksestaan kuvan Twitterissä, jossa se on muodostunut valtavaksi nettihitiksi.
Taksi Helsinki jakaa kaikille tänä syksynä Helsingissä koulunsa aloittaville ensimmäisen luokan oppilaille heijastimet koulutien turvaksi.
Keravalainen avustusryhmä auttaa perheitä lähettämään lapsensa hyvin pakatun repun kanssa koulutielle. Ryhmän perustaja haluaa muistuttaa, ettei avun pyytämistä tai vastaanottamista tarvitse hävetä.
Oletko tällä viikolla törmännyt kohu-uutiseen yksisarvishoidoista? Ahdistaako kohun ympärillä vellova keskustelu tai huuha... anteeksi, vaihtoehtohoidot ylipäätään? Netti on onneksi pullollaan myös vaihtoehtoisia yksisarvishoitoja, joiden avulla ahdistusta voi lääkitä! 
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin ja Ifin yhteistyössä toteutettava suojatiepäivystys järjestetään Uudellamaalla 11.8. alkaen.
Koululaiset aloittavat lukuvuotensa elokuun puolivälissä. Liikenteeseen tulee mukaan satojatuhansia kävellen tai polkupyörällä liikkuvia lapsia ja nuoria, joille muu liikenne on suuri riski.