Jope Ruonansuusta on nyt julkaistu dokumenttielokuva Jope ite.
Viihde
noin vuosi sitten
Dokumenttiin osallistuivat lukuisat taiteilijan läheiset, jotka kertoivat omia muistojaan hänestä.
Viihde
noin vuosi sitten
Elokuvassa ääneen pääsevät Ruonansuun läheisesti tunteneet ihmiset.
Viihde
noin vuosi sitten
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Jope Ruonansuun entisellä koululla Kemissä puhumassa koulukiusaamista vastaan. "Asenteet tuntuivat olevan kohdallaan", Niinistö kommentoi.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Roope Salminen ei voi käsittää, miksi Jope Ruonansuun taiteilijuutta vähätellään.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Kansan rakastama koomikko menehtyi lauantaina, kertoo Yle.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Koko kansan viihdeikoni kamppailee syöpää vastaan.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Koomikko Ruonansuu odottaa innoissaan ensimmäistä keikkaansa sairasloman jälkeen.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Viihdetaiteilija Jope Ruonansuun keikat on tällä erää peruttu sairastumisen takia.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Kyseessä on Ruonansuun kolmas lapsi.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Viihdetaiteilijaa eivät roolit tositelevisio-ohjelmissa kiinnosta. Sen sijaan perinteistä sketsiviihdettä hän olisi valmis tekemään vaikka heti.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Hengähdystauko teki Jope Ruonansuulle hyvää. Biisinmurtajat-albumin julkaissut viihdetaiteilija on täynnä uutta, rauhallista energiaa.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Koomikko Jope Ruonansuu julkaisee 9.11. studioalbumin Veljekset kuin kyljykset. Levyllä on tällä kertaa mukana myös Jopen velipoika Seppo.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten