Teos julkaistaan huomenna.
Radio Novan Aamussa Kimmon sairastaessa studiossa Minna ja Tuottaja-Markus. Minna tuo tekniikkanurkan esiin yhtäkkiä yllättäen ja Loch Nessin hirviötä etsitään nyt tosissaan. Avokadot tuovat jännitystä elämään ja kuka saakaan opettaa ajamista ja mitä siihen tarvitaan, kuuntele Iltapalat tästä!
Tulevan sarjan tarina keskittyy aikaan ennen rakastetun elokuvan tapahtumia.
Tutkijoiden mukaan elokuvassa suositaan väkivaltaista suhdetta.
Vieläkö muistat heidät?
Japanissa kovassa huudossa oleva Monster Hunter -saaga yrittää uusimman tulokkaansa voimin rynnätä länsimaiden markkinoille ja onnistuu siinä osittain.
Disneyn elokuvasta on tullut alle kahdessa viikossa maailman tuottoisin oikeilla näyttelijöillä kuvattu musikaalielokuva.
Elokuvan julkistuksen myötä esille on tullut myös kaksi uutta leffajulistetta.
Kaunotar ja hirviö -elokuvassa mukana oleva näyttelijä Ewan McGregor ilmaisi mielipiteensä elokuvaan kohdistuvasta homokohusta amerikkalaisessa keskusteluohjelmassa.
Madonna juhli Kaunotar ja hirviö -elokuvan hengessä. Uusi versio Disney-animaatiosta tulee ensi iltaan perjantaina.
Venäjällä vallitsevan lain vuoksi alle 16-vuotiaat lapset eivät pääse katsomaan odotettua elokuvaa.
Kaunotar ja hirviö -Disney-animaation kappaleiden sanoittaja Howard Ashman sairasti elokuvan teon aikaan AIDSia, ja tämän myötä elokuvaan tuli lukuisia viittauksia sairauteen.
Elokuva saa ensi-iltansa 17. maaliskuutta.
Fanit ovat sitä mieltä, että eräs kohtaus on kopioitu miltei suoraan Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvasta.
Elokuvan julkaisuun on enää aikaa alle kuukausi.
Videolla Emma Watsonin esittämä Belle rakastuu Voldemortiin.