Suvin kaverina maanantain lähetyksessä on Mari, jolle tuli kiire lähetykseen hevosensa avuntarpeen vuoksi. Kaverin puolesta kyselen -osiossa Jani tuskailee herkkuja kotiin raahaavan puolisonsa kanssa. Millaisiin asioihin Suvi ja Mari ovat aikanaan saaneet maalla kasvaessaan vanhemmiltaan luvan, ehkä turhankin varhaisessa iässä? Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä.
Nice creamia voi tuunailla juuri oman makunsa mukaan.
Niinan pitkään joulua vastaan protestoinut joulukuusi on viimein antanut periksi, ja joulu on virallisesti valmis alkamaan myös Backmanin perheessä! Anssi puolestaan kuumeisesti odottaa jo joulun porsasteluja. Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Ravitsemusasiantuntija suosittelee meditaatiota stressin lievittämiseen.
Herkuista pidättäytyminen arkena ja nautiskelu viikonloppuna ei ole terveysasiantuntijoiden mieleen.
Kuukautisten aikaan erityisesti hiilihydraattipitoisten ruokien himo kasvaa.
Esimerkiksi mango tai kikherneet ovat hyvä lisä ruokavalioon silloin, kun herkkuhammasta kolottaa liikaa.
Paahdetut kikherneet voivat toimia tehokkaasti sipsihimon taltuttajana.
Suunnitelmallisuus ruuanlaitossa vähentää myös karkkihampaan kolotusta.
Popcornit tai mansikat ja tummasuklaa ovat erinomainen vaihtoehto hillitsemään kolottavaa herkkuhammasta.
Herkkuhimo iskee toisinaan jokaiseen ja toisinaan himolle kannattaakin antaa periksi. Mutta jos haluat karsia herkuttelua, löytyy siihen tehokkaita keinoja.
Pienessä herkussa on yllättävän paljon kaloreita.
Anssi ja Niina puhuivat tänään Radio Novan Iltapäivässä iltasyöpöttelystä ja sen terveysvaikutuksista.