Minnalla on päällään valkoiset irtohihat, jotka herättivät aamussa huomiota. Pimennysverhot puhuttavat jälleen. Mutta mikä lienee syy sille, ettei Kimmo voi katsoa puhelinta aamuisin hampaidenharjaamisen yhteydessä?
Tutkijat ovat nostaneet paljon esiin hampaiden harjaamisen ja hyvän suuhygienian tärkeyttä viime aikoina.
Jos aamupala on sisältänyt esimerkiksi appelsiinimehua, hammaspesua olisi hyvä lykätä hieman myöhemmäksi.
Dermatologien mukaan kuivaharjaus on omiaan kuorimiseen, mutta ihmeisiin se ei pysty.
Illalla ennen nukkumaan menoa kannattaa harjata myös kieli.
Niinkin yksinkertaisella asialla kuin hiusten harjaamisella voi todellisuudessa vaikuttaa hämmentävän paljon hiusten hyvinvointiin ja ulkonäköön.