Suosittu Grease-musikaalielokuva julkaistiin vuonna 1978.
Tulevan Grease-musikaalin esiosan ohjaa Brett Haley.
Näyttelijä Stockard Channing on tätä nykyä 73-vuotias.
Disneyn elokuvasta on tullut alle kahdessa viikossa maailman tuottoisin oikeilla näyttelijöillä kuvattu musikaalielokuva.
Vuonna 1978 ensi-iltansa saanut Grease kuuluu aikamme ehdottomiin musikaaliklassikoihin. Jos elokuvassa kuultavat laulukohtaukset kuitenkin olisivat kuulostaneet tältä, ei klassikkostatusta välttämättä olisi saavutettu. 
Näyttelijä-laulaja Olivia Newton-John liittyy monien tähtien joukkoon, jotka tuovat oman shownsa Las Vegasiin. Rakastettu tähti oli jo lopettamassa uraansa sen jälkeen kun hänen siskonsa kuoli vuonna 2013.
35 vuotta sitten Grease -elokuvassa duetoineet John Travolta ja Olivia Newton-John laulavat jälleen yhdessä. Kaksikko julkaisee hyväntekeväisyys joulualbumin, jolla vierailee muitakin tähtiä laulamassa.
Andy McCoyn uusi yhtye Grease Helmet konsertoi Tavastialla marraskuussa. Bändin uusi albumi on julkaistu syyskuun alussa myös Japanissa.
Grease Helmetin studiolevy Grease Helmet julkaistaan 19.9.2012.
Näyttelijä Jeff Conaway on kuollut 60-vuotiaana.