Grohl esitti muutaman kappaleen Paul McCartneyn kanssa Glastonburryssä.
Kelsey Rohr poseerasi vuosi sitten myös Nirvana-rumpali Dave Grohlin kanssa.
Rokkari Dave Grohl kutsui itkevän fanin lavalle laulamaan My Hero -kappaleen kanssaan. Video on levinnyt nopeasti netissä. Kyynelissä ollut fani on kertonut palanneensa juuri hautaamasta äitiään ja tunnevyöryn yllättäneen hänet. Hän haluaa myös oikaista käsityksiä humalaisuudestaan.
Tarkkasilmäinen rokkari huomasi yleisöstä kyyneleihin herkistyneen Foo Fighters -fanin Anthonyn, joka löysi itsensä hetken päästä lavalta kuuntelemassa akustista versiota My Hero -biisistä.
Italialaisen Cesenan asukkaat toivovat saavansa yhdysvaltalaisen Foo Fighters -yhtyeen kotikaupunkiinsa keikalle.
Foo Fightersin nokkamies Dave Grohl kutsui kesken keikan lavalle syntymäpäiväänsä juhlistaneen fanin. Ylettömän siistin syntymäpäivälahjan lisäksi päivänsankari sai osakseen myös kevyen ryöpyn kettuilua, kuten asiaan tyyliin kuuluu. Katso video.
Foo Fighters-yhtyeen keulahahmo ja Nirvana-yhtyeen entinen rumpali Dave Grohl nousi otsikoihin ympäri maailmaa tiputtuaan lavalta kesken Foo Fightersin keikan Göreborgissa Ruotsissa. Grohl veti keikan loppuun murtuneesta jalasta huolimatta. 
Dave Grohl arvostelee jyrkästi television laulukilpailuja, kuten American Idol ja The X Factor.
Dave Grohlin ohjaama Sound City Movien DVD&Blu-Ray sekä albumi julkaistaan 8. maaliskuuta.
Paul McCartney ja Nirvana ovat julkaisseet yhteistuotoksensa Cut Me Some Slack, jonka he nauhoittivat Sound City -dokumenttia varten.
Foo Fighters -yhtyeen Dave Grohl debytoi elokuvaohjaana. Sound City Movie kertoo legendaarisen Kaliforniassa sijaitsevan Sound City –studion historiikista.