Venäjän Krasnodarissa asuva Alexandr Misko soittaa upeita versioita esimerkiksi Queenin ja Nirvanan kappaleista akustisella kitaralla. 
Radio Nova sai tiistaina 25.9 kansainvälisiä vieraita, kun yhdysvaltalainen poprock-yhtye FUN. saapui haastatteluun ja akustiselle keikalle. Samalla paljastui yllättäviä asioita!
Yö esiintyi akustisesti Radio Novassa 9. marraskuuta esittäen mm. kappaleet Syyt syntyjen ja Rakkaus on lumivalkoinen.
Samuli Putro saapui akustiselle keikalle Radio Novaan 6. marraskuuta.
Pohjoismassa yli 1.5 miljoonaa levyä myyneen Bo Kaspers Orkestrerin uusi albumi on Suomen iTunesin ykkösenä. Bändi esiintyy akustisesti Radio Novassa 6. marraskuuta.
Musiikin monitaituri Kerkko Koskinen on palannut Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon kanssa, jossa laulusolisteina kuullaan Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja Manna. Kokoonpano esiintyi Radio Novassa 24.10.
Musiikin monitaituri Kerkko Koskinen on palannut Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon kanssa, jossa laulusolisteina kuullaan Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja Manna. Kokoonpano esiintyi Radio Novassa 24.10.
Radio Novan akustisessa studiossa ovat esiintyneet niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin huippunimet, ja lisää on luvassa.
Vahvan paluun tehnyt Strum und Drang esiintyi akustisesti Radio Novan Pursiseurassa 4. lokakuuta.
Radio Nova Unplugged - huikeat akustiset keikat jatkuvat! Sturm und Drang saapui akustiselle keikalle Radio Novaan torstaina 4. lokakuuta.
Radio Novan suositut akustiset live-vedot jatkuvat! Perjantaina 28.9. studioon saapuu Don Johnson Big Band.
Yhdysvaltalainen poprock-yhtye FUN. saapui haastatteluun ja akustiselle keikalle Konttori-ohjelmaan - katso keikka!
Mariska & Pahat Sudet esiintyivät akustisesti Radio Novan Pursiseurassa 13. syyskuuta. Samalla kuultiin Liekki-kappaleesta kokonaan ennenkuulumaton versio.
Paluun tehnyt Neljä Ruusua esiintyi akustisesti livenä Radio Novassa 31.8. Katso video!
Chisu vieraili Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelman vieraana. Kiireinen tähti on jäämässä syyskuussa pitkälle tauolle, jonka aikana laulaja aikoo omien sanojensa mukaan lomailla ja ryhtyä opiskelijaksi.
Radio Novan PMMP-viikko huipentui huikeaan akustiseen keikkaan, joka kuultiin taajuudella varhain perjantaina 1.6. Nyt keikka on katsottavissa Radio Novan Backstagella!