18-vuotias NHL-lupaus aloittaa tänään jo kolmannessa eri Liiga-joukkueessa

05.10.2017 16:15 - Sami Ikonen

Urho Vaakanainen on pelannut aikaisemmin Bluesissa ja JYPissä.

Viime kesän varaustilaisuudessa Bostoniin varattu Urho Vaakanainen pelaa tänään ensimmäisen ottelunsa Lappeenrannan SaiPassa. Illan ottelussa SaiPa kohtaa Kuopiossa KalPan. 

18-vuotias Vaakanainen on nuoresta iästään huolimatta pelannut Liigassa jo vuodesta 2015. Tuolloin hänet nostettiin Espoon Bluesin A-junioreista edustusjoukkueeseen, kun joukkue kärsi pahoista talousvaikeuksista. Otteluita kertyi Bluesissa yhteensä 25. Ensimmäinen liigamaali syntyi tammikuussa 2016 HPK:ta vastaan.

Viime kaudella Vaakanainen pelasi JYPissä. Tehopisteitä 41:stä ottelusta kertyi 2+4=6. Kausi palkittiin keväällä pronssimitalilla. Nyt ylävartalovammasta toipunut puolustaja tekee ensiesiintymisensä jo kolmannessa Liiga-seurassa.

Kesällä pelaajalahjakkuus harjoitteli Boston Bruinsin kanssa. NHL:ään Vaakanaisen taidot eivät toistaiseksi riittäneet, joten hän viettää tämän kauden Suomessa. Boston varasi suomalaisen varausvuorolla 18.

Lue myös: Venäläistä stadionia haluttiin laajentaa halvalla - kuvat lopputuloksesta leviävät netissä

Lue myös: NHL starttasi näyttävästi - McDavid ja Simmonds tekivät hattutempun

Lue myös: Jaromir Jagr: "Tämä on 99,9-prosentin varmuudella viimeinen kauteni"

Kilpailut

Uusimmat