Urho Vaakanainen on pelannut aikaisemmin Bluesissa ja JYPissä.
Vasta 18-vuotias Alexandre Texier avasi maalitilinsä elämänsä kolmannessa liigaottelussa.
Akin henkilökohtainen ajokeli oli keskiviikkoaamuna hyvin tukkoinen. Kuinka siitä selvittiin? Saako sosiaalisessa mediassa olla eri mieltä muiden kanssa? Miten naimattomuus vaikuttaa ulkonäköön? Kuuntele keskiviikkoaamun parhaat palat yläpuolelta.
Tiistaiaamuna setvittiin solmuja. Ovatko suomalaiset parempia epäonnistumaan kuin ruotsalaiset? Onko Markut brändätty paremmin kuin Akit? Aamun aikana kuultiin myös Minna Kuukan huikea jääkiekkoanalyysi.
Torstaina oli käsillä Minnan elämän ihanin päivä. Ainakin jos Akilta kysyttiin. Mitä oli luvassa Kahdeksan veljeksen hengessä? Mitä pitää olla päällä autoa ajaessa? Miltä kuulostaa kun Aki ja Minna laulavat ilman sanoja. Kuuntele torstaiaamun parhaat palat yläpuolelta.
Keskiviikkona Minna kuulutteli aamua epäselvään tyyliin. Aki sen sijaan suunnitteli seuraavan päivän tutkimusmatkaa Nurmijärvelle. Miksi ihmisten pitäisi suudella autoja? Entä kuka uskaltaa lähteä erotuomariksi?
Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina niputettiin pitkän viikonlopun tapahtumat. Kuinka Akin, Minnan, Tirrin, Pipsan ja jääkiekkoilijoiden pääsiäinen oli sujunut? Kuka kumma oli pitänyt kovaääniset juhlat? Aamun aikana kuultiin myös tuoreen Suomen mestarin tulkinta klassikkokappaleesta.