Kuva: Fotolia

Harkitsetko e-pillereiden lopettamista? 10 asiaa, joihin sinun tulee varautua

12.07.2016 20:15 - Emmi Moilanen

Ehkäisypillereiden lopettaminen on naisen keholle suuri muutos, joka voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllistymisen lisäksi myös muita ikäviä oireita.

Ehkäisypillerit tekevät kuukautiskierrosta säännöllisen ja usein myös lievittävät kuukautiskipuja. Tämä hormonaalinen ehkäisymenetelmä ei kuitenkaan sovi kaikille, tai ehkäisyn pois jättäminen voi tulla ajankohtaiseksi myös esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Refinery29-sivusto listasikin yleisimmät oireet, joita e-pillereiden lopettaminen aiheuttaa.

Kehon sekä hormonitoiminnan muutokset, joihin tulee varautua:

1. Jos kärsit ennen ehkäisypillereiden aloittamista runsaista kuukautisista, ne luultavasti tulevat takaisin.

2. Seksi tuntuu yhtäkkiä paljon kiinnostavammalta, kuin aiemmin.

3. Rinnat voivat tuntua aroilta ja olla turvoksissa.

4. Saatat tuntea olosi erittäin turvonneeksi joka puolelta.

5. Koet ovulaatiokipuja munasolun irrotessa.

6. Ihon kunto muuttuu hetkellisesti huonommaksi.

7. Kuukautiskivut palaavat.

8. Kuukautiset voivat muuttua aiempaa epäsäännöllisemmiksi.

9. Mielialasi on hetkellisesti matalalla.

10. Raskaus on välittömästi jälleen mahdollinen.

Lähde: Refinery29

Lue myös: Hiivatulehdus voi sotkea hormonaalisen ehkäisyn

Lue myös: Uusi löytö: E-pillereillä huolestuttava sivuvaikutus

Kilpailut

Uusimmat