Kuva: Shutterstock

Vedätkö vessanpöntön aina kansi auki? Ei kannattaisi, sillä totuus on ällöttävä

24.12.2022 12:15 - Minttu Tikkanen

Bakteerit vain viuhuvat, jos vedät pytyn kansi auki.

Lasketko vessanpöntön kannen ennen kuin vetäiset? Monen vastaus lienee kieltävä, mutta kansi todellakin kannattaisia laskea.

Jos kantta ei paina kiinni, roiskahtaa vessan vetämisen yhteydessä likavedestä aerosoleja hengitysilmaan. Nämä ovat niin pieniä, etteivät ne ole silmin havaittavissa, minkä vuoksi moni ei niiden olemassaoloa edes tajua.

Se tarkoittaa, että kaikki bakteerit, joita pöntössä sillä hetkellä on, voivat levitä helposti laajallekin. Aerosolit voivat levitä tyypillisesti noin metrin säteelle pytystä, mutta myös lähes kahden metrin kantama on mahdollinen. 

Yleensä tämä on iljettävyydestään huolimatta kuitenkin melko harmitonta. Kohtaamme läjäpäin bakteereja jatkuvasti ja vessa on vain yksi kaikista paikoista, joissa niitä esiintyy.  Poikkeus on siinä, jos vessassa käyneellä henkilöllä on tarttuva vatsatauti. Tällöin se voi helposti tarttua myös vessanpöntön tai muiden vessan pintojen kautta.

Aina ei välttämättä edes tiedä, jos joku kantaa jo vatsapöpöä mukanaan. Vessanpöntön kannen sulkemisesta ennen vetämistä siis tuskin on ainakaan haittaa, mutta ehkä silloin tällöin sillä voi ainakin mahdollisesti välttyä joltain ikävältä.

Lue myös: Käytkö vessassa aina varmuuden vuoksi ennen lähtöä? Tavasta voi koitua harmia

Lue myös: Heräätkö aina öisin pissalle? Asiantuntija kertoo, milloin on syytä huolestua ja mitä tavalle voi tehdä

Lue myös: MTV: Yleinen siivousmoka voi koitua kylppärin kohtaloksi: "Voi saada aikaan pahaa tuhoa"

Lähde: Self

Kilpailut

Uusimmat