Kuva: Universal Music

Yleisö suuttui, kun Anna Puu vaihtoi suuntaa: "Se kohdistuu erityisesti naisiin"

17.10.2023 18:15 - Minttu Tikkanen

Varsinkin uraansa aloitteleville naisille musiikkibisnes voi edelleen olla raju paikka.

- Tämä on brutaali ammatti tulla uutena sisään, erityisesti nuorena naisena.

Näin musiikkiteollisuutta luonnehtii pitkän uran tehnyt pop-muusikko Anna Puu eli oikealta nimeltään Anna Puustjärvi. Hän itse aloitti uransa hyvin toisenlaisena aikana, aikana ennen sosiaalista mediaa, joka mahdollistaa vihapuheiden vastaanottamisen omaan viestilaatikkoon.

Silloinkin varmasti kyllä puhuttiin monenlaista, mutta puheet jäivät todennäköisesti keskustelufoorumeille, joista ainakaan Puustjärvi itse ei tietoisesti niitä käynyt etsimässä. Se saattoikin olla olennaista oman musiikillisen suunnan etsinnässä. Puustjärvestä on ensiarvoisen tärkeää, että varsinkin aloitteleva artisti pääsisi vapaasti etsimään itseään ja tyyliään ilman, että on koko ajan syynäyksen ja arvostelun alla.

- Pitäisi päästä täysin keskittymään tekemiseen ja ammattitaidon hiomiseen sekä luomaan sitä sisältöä ilman, että tarvitsee koko ajan miettiä, voinko olla tämän näköinen tai hyväksytäänkö mut tällaisena, Puustjärvi pohtii.

Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta

Sittemmin Idols-laulukilpailusta ponnistaneesta Anna Puusta on tullut kaikkien tuntema artisti, yksi Suomen kiistatta suosituimmista. Mutta sekään, millaiseksi artisti Anna Puu musiikkeineen on kehittynyt vuosien mittaan, ei ole ollut kaikkien mieleen.

Ensin oli Idols-Anna ja kuva paljain jaloin kulkevasta keijukaisesta, nainen ja kitara. Kun folk muuttui discommaksi, muuttui myös Anna Puu osan silmissä. Osa yleisöstä linkitti uuteen musiikkityyliin jopa Puustjärven henkilökohtaisen elämän tapahtumia kuten avioeron. 

- Aika pitkään sitkeässä oli paljasjalkainen keijukaistyttönen, se oli tiukassa. Siksi ihmisille olikin iso shokki, että nyt se on eronnut, sitten tulikin joku ihmeellinen naispaholaisleima. 

Puustjärvi itse katseli yleisön reaktioita hämillään suu auki. Hänhän oli halunnut vain tanssia.

- Musiikintekijänä innostuu ja inspiroituu eri asioista. Disco-pop on aina ollut sellainen, mistä tykkään tosi paljon, en vain ollut tehnyt sitä itse. Kaipasin vähän irtautumista kitarasta ja superfolkista enemmän jalan alle menevään musiikkiin. Halusin tanssia ja liikkua lavalla, olin koko ajan sidottuna siihen kitaraan ja tuntui, etten pääse elämään siinä lavalla niin paljon kuin haluaisin.

Olisiko vastaanotto ollut samanlainen, jos olisimme puhuneet miesartistista? Jos vaikkapa Anssi Kela tai Juha Tapio villiintyisi discon rytmeistä? Puustjärvi ei usko. Erityisesti naissukupuolelle on edelleen yhteiskunnassa varattu tietynlaisen miellyttäjän rooli, jonka pitäisi yhtä aikaa pysyä tutussa ja turvallisessa, mutta samalla koko ajan kiinnostavana ja raikkaana. Puustjärveä alkaa huvittaa, "helppo yhtälö, tosi inspiroiva", hän saa sanotuksi naurunsa lomasta. 

- Samaan aikaan meihin kohdistuu jatkuvan uudistumisen ja muutoksen paine, mutta kuitenkaan ei saisi uudistaa mitään. Joillekin ihmisille on vaikea käsittää, että jos musatyyliä muuttaa, ei se ihminen muutu siitä mihinkään. Kyllä mä olen ihan sama tyyppi edelleen.  Luulen, että se koskee erityisesti naisia, Puustjärvi toteaa ykskantaan. 

Anna Puu lähtee marraskuun alussa pitkästä aikaa omalle kiertueelleen. (kuva: AOP/Juha Metso)

Otsikoihin nousee vatsa, vaikka mitä tekisit 

Naisiin kohdistuvat vaatimukset alalla eivät rajoitu pelkästään omaan artisti-identiteettiin. Myös julkisuuden henkilöiden ulkonäön kommentointi tuntuu monelle olevan edelleen ikään kuin "oma oikeus", jota se todellisuudessa ei tietenkään ole. Edes Anna Puun kaltainen kotimaisen musiikin ykkösnimi ei saa olla tällaiselta täysin rauhassa. 

Jo tehdessäni taustatyötä tätä haastattelua varten, se ponnahtaa silmille Googlen hakutuloksissa, niin että on vaikea olla näkemättä. Joissain otsikoissa uutisoidaan uutta Vain elämää -kautta ja musiikkia, mutta suurimmassa osassa jotain ihan muuta. Hakutuloksista käy ilmi, että tänä vuonna suurin mayhem näyttää syntyneen yhdestä harmittomasta Instagram-kuvasta.

- Jokainen meistä tekee sen päätöksen, että milloin lopettaa ruokkimasta meille median taholta annettua kirjoittamatonta sääntöä, että sulla ei saa olla mitään ylimääräistä, jotta voit pukeutua tietyllä tavalla. Itsehän siihen pilliin pitää puhaltaa, että ei tämä muuten tälleen voi mennä, Puustjärvi toteaa.

No mitä siinä kauheasti kohutussa kuvassa sitten on? Siinä poseeraa artisti, joka hymyilee onnistuneen keikan jälkeen esiintymiasu yhä yllään. Puustjärvi halusi kuvalla juhlistaa sitä, että ihonmyötäisten vaatteiden pukeminen ei kuulu vain vaatekoolle xs. Moni muu on kuitenkin ollut näkevinään kuvassa jotain ihan muuta. Kommenttiosio täyttyi muun muassa raskausonnitteluista. Nyt tilanne naurattaa Puustjärveä, mutta ongelma kommelluksen takana on edelleen olemassa. Edelleenkään alalla, jossa vain äänellä pitäisi olla väliä, ulkonäkö jyrää.

- Kyllä se on tosi nuijaa. Se on tosi huonoa käyttäytymistä sanoa yhtään mitään ihmisten ulkonäöstä tässä ajassa, kun pitäisi jo tietää paremmin, Puustjärvi sanoo.

Edelleen se sama Anna

Mutta se musa, sehän tässä on kuitenkin se pääasia. Sitäkin on koko ajan tekeillä, mutta otsikkotasolla se vain jää liian helposti kaikkien sivuasioiden varjoon. Puustjärvenkään epävarmuudet eivät yleensä enää kohdistu hänen kehoonsa, vaan enemmänkin musiikin tekijyyteen. Epävarmuuksista on kuitenkin aina jotenkin onnistuttava nousemaan ylös.

- Monet asiat ovat aiheuttaneet mulle epävarmuutta, mutta enimmäkseen tekijyysrintamalla. Sitten olen vain punnertanut, että on päässyt päämäärätietoisesti sitä kohti, että ottaa tekijyyttä enemmän haltuun.

Anna Puu nähdään tänä syksynä myös Vain elämää -ohjelmassa. (kuva: Petri Aho/Nelonen)

Uudesta albumistaan Puustjärvi ei osaa vielä sanoa paljoakaan. Sen teolle on kalenterissa varattuna aikaa ensi keväälle, mutta kevääseen mennessä ehtinee tapahtua vielä monta asiaa, jotka tulevat kuulumaan uuden levyn kappaleissa.

- Mä en osaa yhtään vastata tohon vielä. Jos me tehdään sitä keväällä, ehdin vielä inspiroitua tosi monista jutuista, ja se on tosi monien asioiden summa, jotka tallentuvat levylle.

Onko Anna Puu sitten omasta mielestään sitten muuttunut? Artisti pyörittää päätään, ihan sama Anna hän edelleen on, totta kai nykyisin hieman eri olosuhteissa kuin aikanaan Idols-aikoina.

- Anna Puu tykkää edelleen tosi paljon musasta, intohimo sykkii edelleen. Se on vain vähän kiireisempi kotirintamalla kuin aikaisemmin. Kyllä mulla on sellainen olo, että voin tehdä asioita silleen kuin haluan tehdä. Mun ei tarvitse pyydellä anteeksi tai lupaa, että saanko tehdä tälleen, Puustjärvi summaa. 

Podplaysta voit kuunnella koko haastattelun, jossa Puustjärvi kertoo, miten reagoi pyyntöön lähteä uudelleen Vain elämää -ohjelmaan tänä vuonna ja millaisia elämäntarinoita saa kuulla kuuntelijoidensa liittävän kappaleisiin.

Lue myös: Ensimmäisiä menestyviä naisräppäreitä olleen Mariskan biisejä sensuroitiin aluksi: "Siitä tapeltiin"

Lue myös: Kun Sofa 10 vuotta sitten julkaisi ensimmäisen biisinsä, syttyi nettiviha välittömästi: "Kylmää kyytiä"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat