Varsinkin uraansa aloitteleville naisille musiikkibisnes voi edelleen olla raju paikka.
Varsinkin uraansa aloitteleville naisille musiikkibisnes voi edelleen olla raju paikka.
Marraskuussa "Rakkaus tappaa"-kiertueelle lähtevä Anna Puu saapui Marin Illan tähtivieraaksi. Anna Puun kesä alkaa olla festarien suhteen ohi, mutta kuulijamme Matias kysyi artistilta vaikean kysymyksen festareihin liittyen. Miten Anna Puu valmistautuu keikoille ja millä tunnelmilla hän osallistuu uusimpaan Vain Elämää-kauteen? Kuuntele haastattelu tästä.
Anna Puu on myös yksi tämän vuoden Vain elämää -artisteista.
Uudet tähtivalmentajat julkistetaan myöhemmin syksyllä.
Anna Puun uusi single Rakkaus tappaa syntyi osissa ja tehtiin loppuun Los Angelesissa.
Illan Tähtivieras Anna Puu on saapunut Maijan haastatteluun salaisista hommista ja kertoo muun muassa voguing harrastuksestaan. Annalta on juuri ilmestynyt single "Rakkaus tappaa", joka on aiheuttanut Maijalle varsinaisen korvamadon. Laulaja-lauluntekijä avaa keskustelussa biisintekoprosessiaan ja kuinka tätäkin rytmikästä kappaletta on työstetty peräti kahdella eri mantereella.
Muutama Vain elämää -artisti paljastui etuajassa.
Anna Puu julkaisi perjantaina uuden kappaleensa Prince.
Anna Puu ja Jukka Immonen menivät naimisiin syksyllä 2022.
Radio Novan Päivässä arvuuteltiin mistä erään kuulijan ovikellon ääni on peräisin ja kuuluuko kananmunan keitinveteen laittaa suolaa. Monissa vanhoissa lastenohjelmissa on hyvin ahdistava tunnelma ja erään lastenohjelman tunnusmusiikki päättyi kuulijamme häävalssiksi. Studion ovi aukesi tällä viikolla tiuhaan tahtiin, kun vierailevina tähtinä nähtiin Anna Puu ja Robin yhdessä Viivin kanssa. Mukana myös Kirjailija, yleis- ja seksuaaliterapeutti Anja Snellmanin haastattelu koskien lasten vallan käyttöä.
Parille syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi toukokuussa 2021.
Puu ja Immonen alkovat seurustelella vuonna 2015.
Anna Puu täyttää tänään 40 vuotta, ja tuottajapuoliso jakoi tämän kunniaksi suloisen yhteiskuvan.
Toimittaja-juontaja Sami Sykkö julkaisi Instagram-sivullaan kuvasarjan, jossa muistellaan Linnan juhlia.
Anna Puun ja Jukka Immosen lapsi syntyi toukokuussa.