Kuva: Shutterstock

TikTok on nuorten tärkein uutiskanava - tutkimuksen mukaan tietyt aiheet kiinnostavat eniten

29.01.2024 12:15 - Reija Saarinen

Tiktok on 13–18-vuotiaiden selkeästi tärkein uutiskanava.

Sosiaalisen median kanava TikTok on 13-18-vuotiaiden tärkein uutiskanava, selviää Kantar Media Oy:n Uutismedian liitolle tekemästä Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimuksesta. Tulosten mukaan TikTokin kautta uutisia seuraa lähet puolet nuorista. 

TikTokin nousu uutiskanavana on ollut nopeaa. Vielä muutama vuosi sitten sen rooli uutislähteenä oli melko pieni. Tällä hetkellä lähes puolet nuorista sanoo, että jos uutismedioiden sisällöt eivät tulisi vastaan Tiktokissa, he todennäköisesti eivät näkisi niitä missään muualla. 

Nuorten mielestä helpointa uutisten totuudenmukaisuuden arviointi on kotimaisissa uutismedioissa. 

Suuri osa nuorista seuraa uutisia vähintään jonkun verran. Eniten nuoria kiinnostavat omaan elämään liittyvät uutiset. Eroja on myös tyttöjen ja poikien välillä. Poikia kiinnostaa tyttöjä enemmän urheiluun ja liikuntaan liittyvät aiheet. Mielenterveyteen, terveyteen, hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin sekä kiusaamiseen, vihapuheeseen ja syrjintään liittyvät teemat korostuvat taas tytöillä.

27 prosenttia nuorista kertoo välttelevänsä joitakin uutisaiheita. Tämä korostuu erityisesti tytöillä. Selvästi eniten vältellään sotaan liittyviä aiheita.

Lue myös: Yle: Suojelupoliisi varoittaa Tiktokista - käyttäjien tietoja voi vuotaa

Lähde: Uutismedian liitto

Kilpailut

Uusimmat