AVAn Ensitreffit alttarilla tavoitti 1,1 miljoonaa tv-katsojaa

07.01.2015 14:36 -

Kohuohjelman ensimmäinen jakso keräsi suurta kiinnostusta myös sosiaalisessa mediassa. Ensitreffit alttarilla oli eilisen twiitatuin tv-sisältö, #ensitreffitalttarilla-tagilla twiitattiin peräti 1300 kertaa.

Eilisessä avausjaksossa paljastettiin, että ohjelmassa lähdetään seuraamaan Miian ja Ollin, Pian ja Jussin sekä Violan ja Esan tarinoita. Nämä asiantuntijoiden tarkkaan valitsemat kuusi sinkkua sanoo ensitreffeillä tahdon.

Ohjelmassa asiantuntijoina toimivat psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio, pastori Kari Kanala, folkloristi Mari Hatakka ja psykologi Kari Kiianmaa.

10-osainen sarja seuraa avioituneiden parien yhteiselämää viiden viikon ajan. Tarina alkaa ensitreffeistä, kun pari vihitään sukulaisten ja ystävien läsnäollessa. Luvassa on myös ulkomaille suuntautuva häämatka, yhteenmuutto sekä pariskunnan arkea. Viimeisessä jaksossa avioparit päättävät, haluavatko jatkaa avioliittoa vai jatkaa erilleen.

– Ensitreffit alttarilla on herättänyt valtavasti keskustelua parisuhteista ja avioliitosta. Olemme iloisia siitä, että ohjelma on kiinnostanut näin laajalti, kertoo AVAn kanavapäällikkö Jaana Pasonen. – Ensi viikon jakso tulee olemaan erityisen tunteikas, kun parit vihitään ja pääsemme seuraamaan heidän yhteiseloaan. Nämä parit ovat ohjelmassa ihan tosissaan ja se näkyy.

Ohjelma on kerännyt myös kritiikkiä. Ohjelmassa esiintyvä psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallio (kuvassa) puolusti Radio Novalle antamassaan haastattelussa formaatin ideaa.

– Käsi ylös sillä, joka on aina valinnut kumppanin oikein. Kuka meistä heittää ensimmäisen kiven? Ajatus siitä, että osaamme valita aina oikein, on ihan puppua. Me valitaan fantasioita, mielikuvia, oletuksia ja idealisointeja, ja sitten se totuus tulee vastaan jossain matkan varrella, sanoo Kallio.
Ohjelma perustuu tanskalaiseen Married At First Sight -formaattiin, jonka toisen kauden avausjakso oli Tanskan katsotuin ohjelma viime syksynä.

Ensitreffit alttarilla jatkossa vain AVAlla tiistaisin klo 21.00. Ohjelma on katsottavissa myös Katsomossa.

mtv.fi/ensitreffitalttarilla
#ensitreffitalttarilla

Lue lisää aiheesta:

Ensitreffit alttarilla tuo järjestetyt avioliitot takaisin: Vaatiiko avioliitto rakastumisen?

Ensitreffit alttarilla -seksuaaliterapeutti Kallio: "Käsi ylös sillä, joka on aina valinnut kumppanin oikein"

Ensitreffit alttarilla -kohusarjan pastori: Voisin vihkiä ohjelman parit

(MTV, Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat