Iso H lauantain tapahtumista: En hyväksy missään nimessä toisten yksityisomaisuuden tuhoamista

08.12.2014 12:02 -

Enbuske & Linnanahde Crew tavoitti puhelimitse räppäri Iso H:n, joka selvensi vielä kertaalleen omalta puoleltaan itsenäisyyspäivän tapahtumia. Mies oli mukana anarkistien joukossa mielenosoituksessa,  mutta ei osallistunut vahingontekoihin.

- En ollut missään nimessä rettelöitsijöiden mukana. Mielenosoituksessa oli yli 200 henkilöä, joista kolmeatoista epäillään poliisien omien sanojen mukaan kaikista näistä vahingonteoista, joita suoritettiin sen illan aikana, Iso H kertoi.

Suosittu räppäri ja yrittäjä ei hyväksy minkäänlaista vahingontekoa.

- Itse en ole rikkonut mitään, enkä hyväksy missään nimessä toisten yksityisomaisuuden tuhoamista. En pidä sitä kannatettavana toimintamuotona.

Iso H selvensi Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa omaa ajatusmaailmaansa ja miksi oli mukana itsenäisyyspäivän mielenilmauksessa.

- En henkilökohtaisesti hyväksy sitä, että toisilla ihmisillä olisi oikeus hallita toisia ihmisiä, sanella miten elää, olla. Tietysti siihen pisteeseen asti, ettei kukaan aiheuta toiselle mitään vahinkoa, hän muistuttaa.

Iso H:n eli Henrik Rosenbergin ollessa mukana mielenosoituksessa, oli hänen yhtiökumppaninsa Elastinen (Kimmo Laiho) samaan aikaan linnan juhlissa kutsuvieraiden joukossa.

- Olen äärimmäisen onnellinen Elastisen menestyksen johdosta. itseasiassa itsenäisyyspäivänä me oltiin Elastisen kanssa studiossa viimeistelemässä hänen biisinsä. Hän lähti bileisiin ja minä lähdin toisenlaisiin kuvioihin.

Iso H muistuttaa, että hänen ja Elastisen välillä kaikki on kunnossa.

- Me ei olla koskaan tähän päivään mennessä muistaakseni riidelty mistään.

Kuuntele koko haastattelu:



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat