Talvirenkaiden vaihto on ajankohtaista – arvioitko kelin ja ajotaidot oikein?

23.10.2014 09:30 -

Talvirenkaiden vaihto on ajankohtaista. Tiet ovat jatkossa yhä useammin paikoittain jäisiä yön jälkeen. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että kuljettajat arvioivat kelin usein vähemmän liukkaaksi kuin se todellisuudessa on.

Talvirenkaita on käytettävä joulukuusta helmikuun loppuun. Nastattomia talvirenkaita saa käyttää kuitenkin ympäri vuoden. Nastallisia talvirenkaita saa käyttää 1.11. - 31.3. tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin - myöhemmän ajankohdan ollessa määräävä. Nastarenkaita saa käyttää muunakin aikana, jos keli sitä edellyttää.

Talvirenkaat voivat olla joko nastallisia tai nastattomia. Renkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden on oltava vähintään 3 mm. Vaikeissa kelioloissa suositeltava vähimmäissyvyys on 6 mm. Talvirenkaassa on merkintä M tai MS.

Lumisella ja sohjoisella kelillä renkaan pitoon vaikuttaa ensisijassa kuviointi ja kumin kitkaominaisuudet. Jäisellä kelillä paras pitävyys saavutetaan nastoitetulla renkaalla.

Liikenneturva suosittelee talvirenkaiksi nastarenkaita, koska niiden avulla auto on varmemmin hallittavissa jäisellä tiellä. Jos autoon valitaan nastattomat talvirenkaat, on tiedostettava, että ne ovat jäisellä kelillä liukkaammat kuin nastarenkaat. Tällöin omaa ajotapaa on muutettava tämän mukaisesti.

Vinkit renkaanvaihtoon:

Jos olet vaihtamassa renkaita itse, tässä muutama neuvo vaihto-operaatioon. 

Tarkista jokainen rengas silmämääräisesti: miten kuluneet ne ovat, onko viiltoja tai puuttuuko nastarenkaista paljon nastoja? Jos rengas on huonokuntoinen, se tulee vaihtaa. Lain mukaan urasyvyyden tulee kesärenkaissa olla vähintään 1,6 mm, talvirenkaissa 3 mm. Suosittelemme kuitenkin kesärenkaisiin vähintään 4 mm urasyvyyttä ja talvirenkaisiin 6 mm.  Nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta. Varmista tunkki noston jälkeen laittamalla esimerkiksi pukki rungon alle. Jos renkaiden kuluneisuudessa on eroa, laita paremmat taakse. Huolehdi kuitenkin, ettei renkaan pyörimissuunta vaihdu. Puhdista vanteen ja rungon vastinpinnat irtoliasta ja ruosteesta ennen renkaan asettamista paikoilleen. Öljyä pultit ja mutterit, kiristä ristiin ja tasaisesti. Momenttiavaimella saa hyvin oikean kiristystiukkuuden (tarkka luku selviää auton ohjekirjasta). Tarkista rengaspaineet kohdilleen (tämäkin luku selviää ohjekirjasta). Jälkikiristä renkaan vielä 100-200 kilometrin ajon jälkeen.

Kilpailut

Uusimmat