Leonard Cohenin uusi albumi kauppoihin artistin omana merkkipäivänä

20.08.2014 12:17 -

Jo kuusikymmentä vuotta ihmisille taide-elämyksiä tarjoillut kanadalainen julkaisee uransa kolmannentoista studioalbumin 19. syyskuuta.

Syyskuun 21. päivä on myös Cohenin 80-vuotispäivä.

Uuden Popular Problems -albumin ensimmäinen single on jo kuunneltavissa YouTubessa ja albumin ennakkotilauksen yhteydessä iTunesista.



Cohen on tähän mennessä myynyt yli 23 miljoonaa albumia ja noussut myöhempien taitelijasukupolvien ikoniksi. Musiikin lisäksi mies on kirjoittanut kirjoja, sekä ruoja että proosaa, ja tehnyt kuvataidetta.

Suuri puhallus

1990-luvulla juutalainen Cohen vetäytyi zen-buddhalaisuutta harjoittavaan luostariin Kaliforniassa, jossa hän sai apua sekä masennuksensa että päihderiippuvaisuutensa kanssa kamppailuun.

Samalla, kun taiteilija sielu puhdistui, niin myös hänen pankkitilinsä: miehen manageri ehti kavaltaa viiden luostarivuoden aikana liki kaiken asiakkaansa miljoonaomaisuudesta eikä hoitamaan takaisinmaksua. Tämä sai Cohenin lähtemään jälleen kiertueelle.

Miehen viimeisin konserttikiertue (2008-2013) kävi 31 maassa sisältäen 470 konserttia, joissa kävi yhteensä yli neljä miljoonaa fania.

Suomessa mies on nähty sitten 1980-luvun yhteensä seitsemän kertaa, joista kolme 2000-luvulla, viimeisimpänä vuoden 2012 konsertissa Helsingissä.

(Radio Nova)

Kuva: Sony Music

Kilpailut

Uusimmat