Hyvä me! Yli 6000 rattijuoppoa saatiin pois liikenteestä ilmoitusten myötä

15.06.2014 11:31 -

Suomalaiset ilmoittavat rattijuopumusepäilyt kiitettävästi poliisille. Alkoholia nauttineen kyytiin ei myöskään juurikaan lähdetä, ilmenee Liikenneturvan kyselystä.

Ilmoitusten perusteella tuhansia rattijuoppoja poistetaan liikennettä vaarantamasta vuosittain.

Suomalaisia yhdistää toive siitä, että läheiset menevät vain selvän kuljettajan kyytiin. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista 94 prosenttia piti asiaa erittäin tärkeänä ja 6 % melko tärkeänä.

- Etenkin nuorille kuljettajille on syytä korostaa, kuinka elintärkeää selvä kuljettaja on, Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kaisa Hara toteaa.

Liikenneraittiutta arvostetaan omassa elinpiirissä laajemminkin. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista pitivät erittäin tärkeänä sitä, ettei omassa naapurustossa tai kotikadulla olisi rattijuoppoja (92 %). Rattijuopumuksen vahva paheksunta näkyy myös siinä, että 82 % vastaajista haluaisi lisää rattijuopumusvalvontaa.

Tuhansien rattijuoppojen matka keskeytyy ilmoitukseen

Paheksunta johtaa ilmoituksiin, sillä Liikenneturvan vuonna 2012 toteuttamassa kyselyssä vastanneista yhdeksän kymmenestä kertoi todennäköisesti ilmoittavansa poliisille rattijuoposta.

Kolmannes rattijuopoista jääkin poliisiin haaviin ilmoitusten perusteella. Vuonna 2012 noin 6000 rattijuoppoa saatiin pois liikenteestä ilmoitusten myötä.

- Poliisin saamat ilmoitukset vahvistavat, että rattijuopumuksen vastaiset asenteet ohjaavat käyttäytymistä ja parantavat liikenneturvallisuutta, Hara toteaa.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, Liikenneturva)

Kilpailut

Uusimmat