Hevisaurus-elokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa

12.06.2014 16:13 -

Koko perheen elokuvan roolitus on vielä salaisuus, mutta se jo tiedetään, että filmissä seikkailee kaksi ala-asteikäistä lasta.

Vauhdikkaassa elokuvassa kymmenvuotiaat Toni ja Suvi pelastavat oudot, hassut, muinaisia dinosauruksia muistuttavat olennot ahneen liikemies Maximin kynsistä. Hevisauruksiksi itseään kutsuvat olennot rakastavat ennen kaikkea syödä ja soittaa railakasta hevimusiikkia.

Uudenlaisesta lastenmusiikista koko kansan ilmiöksi

Viiden dinosauruksen muodostama lasten suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi raskaan musiikin ystävien ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille, ja ehkä vähän aikuisillekin.

Viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon: kuudesta albumista viimeisin, Vihreä vallankumous julkaistiin viime syksynä. Yhtyeen levyjä on myyty yhteensä yli 170 000 kappaletta pelkästään Suomessa.

Hevisauruksen formaatti on levinnyt jo Pohjolan rajojen ulkopuolelle, sillä Argentiinassa on julkaistu jo peräti kaksi levyä espanjaksi laulettuna. Yhtyeen nimi on tosin hieman muuttunut, Hevisauruksista Heavysaurios-muotoon.

Siinä, missä Hevisaurukset on pokannut Suomessa Emman vuoden lastenmusiikkilevystä, myös Argentiinassadinot ovta yltäneet pokaaliiin. Hevisaurios sai viime kesänä kotimaassaan palkinnon vuoden parhaasta lasten levystä Gardel Music Awardsissa.

Hevisaurus julkaisee uransa ensimmäisen kokoelman syksyllä 2014.

(Radio Nova)

Kuva: Sony Music

Kilpailut

Uusimmat