Konttorin rairuohon koristelukisassa kiperä ratkaisu tiistaina

22.04.2014 13:21 -

Konttorin rairuohokoristelukilpailu osoittautui hyvin tasaväkiseksi, sillä yli 500 osallistujasta äänesti voittajaa 53 prosenttia. Sari Seppälä julisti tiistain lähetyksessä vielä lomalla olevan kollegan koristelukisan voittajaksi. 

Sari ei kuitenkaan puhjennut pettyneeseen itkuun kuullessaan noitakoristeeseen luottaneen Annikan voittaneen tiukan kisan, mutta hieman häviö kirpaisi.

- Mä en halua puhua siitä, Sari totesi ensimmäisenä Annikan voitosta.

Loppujen lopuksi nurmensa japanilaishenkiseksi kahvinpuruilla koristellut Seppälä oli kuitenkin mielissään tilanteesta. Voittihan nyt toiseksi jäänyt juontaja kisan ensimmäisen osion eli rairuohon kasvatuskisan. Näin naisille tuli kuin tulikin tasapeli rairuohoskabailussa.

Onnetar arpoi kisassa äänestäneiden kesken Konttorin kevätyllätyksen, ja onni suosi Tuulia Turusta. Pakettiin kuului Tuomas Holopaisen ja Don Rosan yhteistyönä syntynyt The Life and Times of Scrooge -albumi nimikirjoituksin, Päivi Rintaniemen keramiikkaa ja kaksi lippua tulevan kesän Down by the Laituri -festivaaleille.

Kuuntele, miten Tuuli perusteli äänen antamista Annikan ruoholle ja mitä mieltä hän oli palkinnosta!

Katso Sarin tappiokommentit ja yleisöäänestyspalkinnon esittely:

Lue lisää aiheesta:

Rairuohokisa on edelleen käynnissä – kumpi on Salkkarit-tähtien lemppari?

Mitä Konttorin Suuren Rairuohokisan voittaja, Multasormi-Sari, sai palkinnoksi?

Kilpailut

Uusimmat