Eicca Toppisen ja Kirsi Ylitalon uutuussinkulla vierailee Manserockin legenda!

17.02.2014 11:02 -

Viime vuoden syyskuussa debyyttialbuminsa julkaissut Cherry & The Vipers yhtye julkaisi dueton suomirock-legenda Pate Mustajärven kanssa. Mä haluun sut -sinkun musiikkivideo kuvattiin studiolla äänitysten yhteydessä. 

Yhtyeen laulaja Kirsi Ylijoki kertoo yhteistyön synnystä.

- Olimme marraskuussa Himoksella, ja ilta päättyi Popedan keikkaan. Bändin energia ja Paten karisma teki valtavan vaikutuksen. Saimme kunnian päästä keikan jälkeen takahuoneeseen ja tapasimme äijät ensi kertaa. Meillä synkkasi saman tien. Seuraavana päivänä sain kristallinkirkkaan vision, että haluaisin laulaa Paten kanssa rokkidueton ja mahdollinen biisikin tuli heti mieleen. Kun muukin bändi innostui ajatuksesta, päätimme ottaa yhteyttä Pateen. Pate kiinnostui ideasta ja innostui biisistä.

Cherry & The Vipers on vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen rockyhtye. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Cherry & The Vipers syyskuussa 2013, jolta on julkaistu singlet Rautaa vai Rakkautta sekä Lemmenpeitto.

Yhtyeen laulaja on näyttelijänäkin tunnettu Kirsi Ylijoki, kitarassa pitkän linjan muusikko Samu Leminen, bassossa Jarkko Strengell ja rummuissa Apocalypticasta tuttu Eicca Toppinen.

Kilpailut

Uusimmat