Saksalaiset elektronisen musiikin raskaan sarjan tähtinimet bilekiertueelle Suomeen

12.09.2013 16:55 -

Scooter ja DJ SASH! saapuvat marras-joulukuun vaihteessa neljän kaupungin bilekiertueelle Suomeen. Mukana on lisäksi upea ruotsalainen elektrotanssimusiikin dj-duo Mute!

Kiertue käynnistyy Lahti Hallista perjantaina 29. marraskuuta ja seuraavana päivänä elektrotähdet täyttävät tanssilattian Helsingin Kaapelitehtaalla. Oulun Club Teatriassa yhtyeet esiintyvät 13.12. ja Seinäjoki Areenalla 14.12. Lipunmyynti konsertteihin käynnistyy Menolipussa, Tiketissä ja Lippupalvelussa 16. syyskuuta.

Hampurista kotoisin olevan Scooterin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kappaletta. Yhtye oli tyyliltään kaikkea muuta kuin kaupallinen sen julkaistessa ensimmäiset singlensä Vallée de Larmes ja Hyper Hyper vuonna 1994, mutta se singahti tästä huolimatta tanssilistojen kärkeen.

Yhtye erottui heti sittemmin tavaramerkiksi muodostuneella tyylillään, jossa vokalisti H. P. Baxxter huutaa koukuttavia iskusanoja ja -lauseita kappaleiden päälle. Suomessa Scooter nousi suursuosioon jo 90-luvun puolivälissä, vaikka kansainvälinen läpimurto tuli monin paikoin – kuten Iso-Britanniassa – vasta 2000-luvun alussa.

DJ SASH! on myös Saksasta tanssimaailman suosikiksi ponnistanut dj- ja tuottajakollektiivi, joka on 15 vuoden aikana myynyt hukeat 22 miljoonaa albumia. Yhtyeen johtohahmo Sascha Lappessen löysi uransa alussa kumppaneikseen Ralf Kappmeierin ja Thomas ”Alisson” Lüdeken.

Kolmikon aikaisiin hitteihin kuuluvat mm. It's My Life, Indian Rave ja Encore Une Fois. Ennen kesää SASH! julkaisi sinkun Secret, jolla vierailee Sarah Brightman. Odottaessaan uutisia uudesta albumista fanit saavat Suomessa ensin nauttia SASH!:in Live on the decks DJ-esiintymisestä.

Tarina kertoo, että illan kolmas esiintyjäpari karkasi ilman vanhempien suostumusta DJ-kouluun. Kuvankaunis ruotsalainen DJ-duo Mute! julkaisi kesällä ensimmäisen singlen nimeltä One Love (2013).

Kilpailut

Uusimmat