Nuorten liikenneonnettomuudet lisääntyvät kesällä - jopa 10 turmaa päivässä

10.06.2013 07:12 -

Kesä-elokuussa 2012 liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneista noin 40 % oli 15-24 -vuotiaita, selviää liikkuvan poliisin tilastoista. Heinäkuun liikenneonnettomuuksissa loukkaantui 318 nuorta, eli keskimäärin 10 henkilöä päivässä.

Nuorten onnettomuuksia tapahtuu kesäkaudella eniten lauantaisin. Sen jälkeen onnettomuusherkimmät päivät ovat torstai ja perjantai. Yleisin onnettomuuden tapahtuma-aika on kello 16 ja 18 välillä. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa korostuvat viikonloput ja yöaika.

Myös kiinni jääneissä rattijuopoissa nuorten osuus korostuu. Lähes joka kolmas kesä-, heinä ja elokuussa 2012 kiinni jäänyt rattijuoppo oli iältään 15–24 -vuotias.

(Radio Nova, Liikkuva poliisi)

Kilpailut

Uusimmat