Josh Grobanin uunituore musiikkivideo ensimmäisenä Radio Novassa!

09.04.2013 15:26 -

Josh Grobanin I Believe (When I Fall In Love It Will Be Forever) -musiikkivideon ensiesitys nähdään Radio Novalla. Kappale on miehen uusimmalta albumilta, All That Echoes.

32-vuotias Josh Groban on yksi 2000-luvun menestyneimpiä artisteja. Yli 26 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt Josh Groban on viihdyttänyt yleisöä ympäri maailmaa esityksillään sekä uuniikilla äänellään jo vuodesta 2001. Musiikin tekemisen ohella Groban on toteuttanut itseään tuottajana ja näyttelijänä.

Josh Groban konsertoi Suomessa osana All That Echoes -kiertuetta toukokuussa: Helsingin Hartwall Areenalla 21.5. ja Turun HK Areenalla 23.5. Lippuja voi tiedustella Live Nationilta. Edellisen kerran artisti vieraili Suomessa 2011, mikä oli miehen ensimmäinen esiintyminen täällä.

Grobanin uutuusalbumi julkaistiin Suomessa 5. huhtikuuta. Yhdysvalloissa albumi nousi saman tien julkaisun jälkeen listaykköseksi. Grobanin uran kuudes albumi on tehty yhteistyössä huipputuottajien kanssa. Tuotannosta levyllä vastasivat Rob Cavallo (Alanis Morisette, Green Day), Walter Afanasieff (Mariah Carey, Michael Jackson) sekä Lester Mendez (Shakira, Nelly Furtado).

Kilpailut

Uusimmat