Oletko varustanut autosi oikein hiihtolomien reissuihin - tarkista nämä asiat

21.02.2013 19:01 -

Hiihtolomat saavat suomalaiset liikkeelle. Ennen tien päälle lähtöä on hyvä varmistua siitä, että matkavarusteet on kuormattu autoon huolellisesti, kuljettaja on virkeä eikä kiire kiusaa jäniskyytiläisenä, Liikenneturva kertaa.

- Pääsääntö on, että autossa olevat tavarat tulee olla kiinni, Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara muistuttaa.

Raskaimmat esineet kuormataan ensin ja sijoitetaan pohjimmaiseksi tavaratilan peräosaan takaselkänojaa vasten, jotta auton painopiste pysyy alhaalla. Auton matkustamoon ei saa jättää irtainta tavaraa. Esimerkiksi hattuhyllylle sijoitettu kannettava tietokone voi kolaritilanteessa saada pahaa jälkeä aikaan.

Turvaistuinten kiinnitys on tarkistettava aina ennen liikkeelle lähtöä ja myös takapenkillä matkustavat koirat on muistettava kiinnittää turvavaljain.

Jos autossa on käytössä suksiboksi, on ennen lastaukseen ryhtymistä syytä tarkistaa autovalmistajan ilmoittama suurin sallittu kuorma kattotelineille. Katolla kuljetettavan tavaran massa saa autolle sallitun kokonaismassan rajoissa olla enintään 10 prosenttia auton omamassasta. Useimmiten kattokuorma ei saa ylittää sataa kiloa.

Hiihtolomalle hötkyilemättä

Hiihtoloma-aikaan on tien päällä yleensä runsaasti menijöitä. Vilkkaassa liikenteessä ja vaativissa ajo-olosuhteissa on ratin taakse hyvä istuttaa se kokenein ja virkeä kuljettaja. Kiire on syytä unohtaa. ”Suoraan töistä sata lasissa ja sarvet päässä ei kannata sännätä liikenteeseen, ei edes tutulle mökkimatkalle”, Elovaara painottaa.

Myös hätä- ja poikkeustilanteisiin kannattaa varautua jättämällä helposti saatavaan paikkaan lämmintä vaatetta.

(Radio Nova, Liikenneturva, Poliisi)

Kilpailut

Uusimmat