Suunnittelija Eero Aarnio paljastaa: Näin syntyi kotimainen design-ikoni pallotuoli!

10.01.2013 11:03 -

Eero Aarnion suunnittelema Pallotuoli on kuin tila tilassa, kuin turvallinen pesä, jonka uumeniin voi vetäytyä rentoutumaan ja oleilemaan itsekseen - näin tuolia kuvaillaan. Tuoli täyttää 50 vuotta 11.1.2013. Aarnio vieraili Enbuske & Linnanahde Crewn vieraana.

Eero Aarnio suunnitteli Pallotuolin vuonna 1963 ja siitä muodostui hänen kansainvälisesti tunnetuimpia töitään ja suomalaisen muotoilun ikoni.

- Mä olin edellisenä keväänä ryhtynyt freelanceriksi ja oltiin ostettu myös ensimmäinen "Arava" (asunto). Olin aviossa ja kaksi lasta. Huonekaluja ei ollut ja niiden keruu alkoi. Meillä oli niin paljon kirjoja, että piti ostaa Lundian hylly, ruokapöytä tarvittiin, sänky oli, Aarnio muistelee.

- Tarvittiin istuimia. Silloin minä ajattelin, että minä piirrän yhden ison kunnollisen tuolin. Silloin oli jo vähän mielessä, että onko se nyt ihan tavallinen tuoli vai voitasko tehdä jotain ihan muutakin. Eero Aarniota ei kukaan tuntenut vielä silloin.

- Vähän oli sellainen olo, että tehdään nyt itselle tuoli, mutta sellainen, että sen ohi ei sitten kävellä kun se johonkin kaupan ikkunaan joskus tulee. Sehän onnistu yli odotusten, Aarnio hymyili.

Mistä pallon muoto tuli tuoleihin?

- Mä lähdin ensin piirtelemään aika tavallista tuolia, johon mahtuu jopa pari aikuista ja lasta. Piirtäessä mä pyrin pelkistämään. Tarvitaanko tuolissa neljä jalkaa, vai tulisiko se kolmella toimeen, vai kahdella yhdellä tai ei yhtään jalkaa, kuten Pastillissa (Aarnion suunnittelema tuoli). Siitä se sitten lähti pyöristymään.

- Mä olin ollut ollut Turun veneveistämöllä edellisenä kesänä ensimmäistä kertaa lasikuituveneessä ja ihastuin tähän materiaaliin. Sehän taipuu lähes millaiseen muotoon tahansa. Eikä tästä voisi tehdä jotakin muuta kuin veneitä? Eero Aarnio muistelee miettineensä.

- Sitten kun mä olin aika pitkällä tuolin pelkistämisessä, niin ajattelin, että miksi ei tehdä täyttä palloa.

- Se on päässyt suosioon varmasti epätavallisella muodollaan. Mä lähdin miettimään, että voiko tuoli olla muutakin kuin pelkkä tuoli, Aarnio muisteli.

- Joulun jälkeen 1962 mä aloin pyörittelemään sitä. 11. tammikuuta mä piirsin sen, koska pamautin sinne nurkkaan leiman. Siitä se pulma sitten alkoikin. Se oli niin yksinkertaisen näköinen piirrustus. Eihän siinä ole kuin leikkaus keskeltä, piirrettynä yksi yhteen. Se on semmonen puolikuun näköinen. Sen kun mä näytän jollekin, niin ei se selviä, Aarnio hymähtää.

TAUSTAA

Aarniota on aina kiinnostanut uudet materiaalit ja abstraktit pyöreät muodot. Aarnion yksi suosikkimateriaali, lasikuitu, mahdollisti Pallotuolin laadukkaan ulkopinnan ja veistokselliset muodot. Pallotuoli nousi heti Kölnin messujen (1966) jälkeen nopeasti maailmanmaineesen ja siitä muodostui pop-ajan kulttituote, joka vilahteli useissa elokuvissa, lukemattomissa kansikuvissa ja päätyi muotitietoisiin koteihin ympäri maailmaa. Pallotuoli koki uuden tulemisen Adeltan aloitettua Aarnion tuolien tuotannon uudelleen ja se on vakinnuttanut asemansa yhtenä 1900-luvun ikonisimpana designtuotteena.

Kuuntele, mitä Eero Aarnio kertoo pallotuolien saamasta kohusta New Yorkissa Men in Black 2 -elokuvan ensi-illassa.

Kilpailut

Uusimmat