Halloween, mikä se on?

28.10.2012 22:16 -

Halloweeniä vieteään lokakuun viimeisenä päivän 31.10. Alunperin juhla on ollut muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan.

Nimi Halloween on lyhenne englannin sanoista "All Hallows' Even" eli pyhäinpäivän aatto.Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Suomessa juhla tunnetaan kuitenkin ennen muuta amerikkalaisessa muodossaan.



Yhdysvaltoihin juhlan toivat irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset, jossa se on vuoden kuudenneksi suurin kaupallinen juhla. Halloween on vahvasti esillä amerikkalaisessa populaarikulttuurissa ja on sen kautta viime vuosina levinnyt laajalle alueelle myös Eurooppaan.



Euroopassa Halloweenia ei juuri juhlita. Korkeintaan saatetaan pukeutua naamiaisasuihin, tai koristella kotia halloween-koristein. Yhdysvalloissa tilanne on toinen: siellä Halloweenia vietetään yleensä naamiaisjuhlien merkeissä ystävien kanssa. Viime vuosina Halloweenin vietto on kuitenkin yleistynyt Suomessa lähinnä amerikkalaisen populaarikulttuurin, muun muassa sarjakuvien ja elokuvien, vaikutuksesta.

Suomessa Halloweenia juhlitaan yleensä pyhäinpäivän aattona ja sitä edeltävänä viikonloppuna.

(Radio Nova, Wikipedia)

Kilpailut

Uusimmat