Pääministeri Katainen: Olisiko Suosikki voinut olla entisten nuorten lehti?

20.09.2012 13:55 -

Pääministeri Jyrki Katainen tunnustautui Radio Novan Enbuske&Linnanahde Crew -ohjelmassa Suosikin lukijaksi.

- Lukukokemuksia löytyy monen vuoden ajalta. Lehti varmaan koskettaa oman ikäluokkani ihmisiä. Varmaan se kosketti myös minua vanhempia ja hiukkasen nuorempiakin enemmänkin kuin nykynuoria. Vaimoni kanssa mietimme, että olisikohan siitä voinut kehittää sellaista entisten nuorten lehteä. Tuntuu, että Suosikin myötä jotain tärkeää Suomesta loppuu. Mutta ymmärrän päätöksen, jos lukijoita ei ole riittävästi.

Katainen ei halunnut lähteä kommentoimaan keskustelua, jonka perussuomalaisten Juha Väätäinen käynnisti kommentoimalla puheejohtaja Timo Soinin ylipainoa.

- Jokaisen terveydentila ja ruumiinrakenne on yksityisasia, en halua siihen keskusteluun lähteä. Minulle riittää se, että pidän omasta kunnostani huolta.

- Oma terveydentilani on ihan hyvä. Minulla on kohtuullisen hyvä peruskunto, koska harrastan juoksua, maastopyöräilyä ja tennistä. Tosin viimeisen kuukauden aikana urheilu on jäänyt vähän vähemmälle. Työ on rankkaa ja fyysisellä kunnolla on merkitys rasituksesta palautumisen kannalta, Katainen sanoi.

LUE MYÖS:

Nuorison mediankäyttö turmeli yhden suosituimmista nuorisolehdistä

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat