Suomalainen metalliyhtye niittää tuplasti metallia - kultaa ja platinaa!

18.09.2012 01:40 -

Metalliyhtye Stam1nalla on aihetta juhlaan tuplasti.

Metalliyhtye Stam1nalla on aihetta juhlaan tuplasti; yhtyeen vuonna 2005 julkaistu debyyttialbumi Stam1na on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän (15 000 kpl:tta) ja vuonna 2010 julkaistu Viimeinen Atlantis ylitti platinalevyyn oikeuttavan määrän (20 000 kpl:tta). Platinalevy on myös Stam1nan levy-yhtiön, Sakara Recordsin, ihka ensimmäinen platina.

- Voi vittiläine… Rieska on maittanut Suomelle. Uskomatonta. Muistelen virneellä ensilevyn kylvökaudesta yksityiskohtaa: levy-yhtiön toive oli puolitoistatuhatta myytyä kopiota. Aika pitkälle on siemen lingahtanut pellolla noista ajoista. Atlantis-albumin kohdalla puhutaan jo tehotuotantokertoimista, mutta luomusertifikaatin kera. On muusikkona eläimellinen ilo olla bändissä joka edelleen myy rieskaa tällä mittakaavalla. On ilo julkaista musiikki Sakara Recordsin kaltaisen ”fiilis on tärkein” -lafkan avulla. On ilo olla uskollisen fanikansan leipätavaratoimittajana. Kiitos, Leipäkansa! Pidetään uunit kuumina ja juuri turpeana!, kiittelee Stam1nan Antti Hyyrynen.

Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen muistelee kahdeksan vuoden takaista päätöstä lämmöllä.

- Vuonna 2004 otimme hallitun riskin ja sijoitimme oman bändimme Mokoman levyjen tuotot lemiläiseen yhtyeeseen, jossa ei ollut edes basistia. Poikamaista intoa pirskahdellut Stam1na työnnettiin studioon tuottaja Miitri Aaltosen isälliseen huomaan. Bändin ylitsepursuava lahjakkuus kohtasi miehekkään tuotannon tavalla, joka jää suomirockin historiaan. Tästä albumista alkoi jo kahdeksan vuotta jatkunut yhteinen luova matkamme, jonka arvoa ei mitata rahassa, vaikka kultaa tälle suomimetallin klassikolle nyt saatiinkin, kertoo Saikkonen.

Stam1nan debyyttialbumi Stam1na huomioitiin isosti lähes kaikissa alan medioissa jo julkaisuvuotenaan 2005. Yhtye sai albumin tiimoilta Emma-ehdokkuuden Vuoden tulokas –sarjassa ja nosti Stam1nan useiden medioiden yleisöäänestyksissa kärkisisjoille. Vuonna 2010 julkaistu Stam1nan neljäs albumi, Viimeinen Atlantis, oli yhtyeen ensimmäinen varsinainen teema-albumi. Yhtye voitti albumin tiimoilta kaksi Emma-patsasta; Vuoden metalli –Emman sekä Vuoden yhtye –Emman. Molemmat albumit on tuottanut Miitri Aaltonen.

Stam1na soittaa tänä syksynä vain kaksi keikkaa Suomessa. Lähes koko alkuvuoden tauotta kiertänyt lemiläisyhtye ja molempien konserttien erikoisvieras Lapko nähdään yhden viikonlopun kestävällä Pakaroiden ja Mursuviiksien Molemmat Posket -minikiertueella Helsingissä The Circus -keikkapaikassa perjantaina 19. lokakuuta, ja seuraavana iltana on vuorossa toinen yhteisesiintyminen Tampereen Pakkahuoneella osana Lost in Music -festivaaleja.

(Radio Nova, Sony Music)

Kilpailut

Uusimmat