Italialaiset lähtevät lomalle kuuden tassun voimin

23.07.2012 09:45 -

Italialaisten kesälomat alkavat lähestyä, sillä elokuu on maan suosituin kesälomakuukausi. Joka neljäs italialainen lähtee lomalle kuuden tassun voimin.

Kuudesta tassusta puhutaan Italiassa silloin, kun lomalle lähdetään yhdessä lemmikkieläimen kanssa. Kyse ei ole mistään pienistä luvuista sillä tuoreen tutkimuksen mukaan Italiassa on lähes 45 miljoonaa lemmikkieläintä. Joka neljännellä italialaisella onkin lemmikki joka seuraa mukana myös lomamatkoilla.

Autovakuutusyhtiö Direct Linen tutkimuksen mukaan tapoja matkustaa eläimen kanssa on monia. 42 prosenttia pitää lemmikin automatkan aikana tarkoitukseen soveltuvassa kuljetuskopassa ja 17 prosenttia on jakanut eläimelle autoon oman tilan verkon avulla.

Pienempi osa vastaajista sen sijaan antaa lemmikkinsä istua auton takapenkillä tai matkustajan paikalla jalkojensa juuressa. 5 prosenttia vastaajista ilmoitti että eläin saa liikkua autossa vapaasti.

Erikoisinta lienee se, että 6 prosenttia vastaajista kertoi kiinnittävänsä lemmikilleen turvavyön. Jostain syystä turvavyökäytäntöä suosittiin varsinkin Milanossa.

Osa näistä käytännöistä on tietenkin laittomia. Eläinten kuljettaminen autossa on laissa säädelty, eikä lemmikki saa häiritä kuljettajaa ajon aikana. Jos eläimen väärästä kuljetustavasta jää kiinni, voi seurauksena olla sakkoja ja yhden pisteen menettäminen ajokortista.

Kaikki lemmikit eivät tietenkään ole kissoja ja koiria. Tutkimuksen mukaan italialaisten autoissa kuljetetaan myös esimerkiksi kaneja, papukaijoja, frettejä, ankkoja, iguaaneja, käärmeitä ja haukkoja.

Muista ottaa seuraavat asiat huomioon kun otat lemmikin mukaan automatkalle

Kuuluisan koirienkasvattaja Francesco Di Pietron mukaan esimerkiksi koira kannattaa totuttaa matkustamiseen jo pennusta asti. Koska jotkut koirat kärsivät matkapahoinvoinnista, on parempi matkustaa tyhjällä vatsalla. Vettä tulisi kuitenkin olla saatavilla. Auton lämpötilan ei pitäisi olla liian kuuma eikä liian kylmä. Koiralle ei tee myöskään hyvää työntää päätään ulos auton ikkunasta.

Matkan aikana olisi hyvä välillä pysähtyä niin että koira pääsee jaloittelemaan ja juomaan. Mutta jos koira nukkuu, on parempi pitää tauko vasta sen herättyä. Jotta matkustaminen olisi koiralle miellyttävä kokemus, autossa pitäisi vallita rauhallinen tunnelma. Riitelyä kannattaa välttää, sen sijaan voi laittaa soimaan vaikka rauhallista taustamusiikkia.

Erityisen tärkeää on muistaa ettei koiraa saa koskaan jättää yksin autoon. Auto kuumenee kesällä nopeasti, eikä koira pysty hikoilemaan samalla tavalla kuin ihmiset.

Suurin osa omistajista toimii vastuullisesti ja hankkii eläimelle hoitajan. Jotkut omistajat päätyvät kuitenkin hylkäämään lemmikkinsä loman vuoksi sen sijaan, että ottaisivat sen mukaan. Kyseessä on siis eräänlainen käänteinen kesäkissa-ilmiö.

Eläinsuojelujärjestö LAVin mukaan Italiassa hylätään vuosittain 130 000 kissaa ja koiraa. Niiden tulevaisuus on yleensä synkkä, sillä suurin osa hylätyistä lemmikeistä jää auton alle ja kuolee. Ne, jotka jäävät henkiin joutuvat usein viettämään loppuelämänsä löytöeläintalossa.

Kissojen ja koirien lisäksi italialaiset hylkäävät lomien kynnyksellä luontoon myös esimerkiksi akvaariokaloja ja kilpikonnia. Pahimmillaan ne päätyvät jokiin ja järviin ja muuttavat niiden ekosysteemiä. Ilmiötä vastaan taistellaan muun muassa kampanjoilla, joiden avulla kerrotaan lemmikeille soveltuvista lomavaihtoehdoista.

Jenni Meronen
Rooma

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat