Potilas voi tunnistaa itsensä lääkärin tai hoitajien blogeista

17.11.2011 18:21 -

Suuri osa työikäisistä ihmisistä käyttää sosiaalista mediaa, kirjoittaa blogia tai osallistuu arkisiin keskusteluihin nettifoorumeilla. Niin tekevät myös lääkärit ja sairaanhoitajat. Missä kulkee vaitiolovelvollisuuden raja, kun liikutaan sosiaalisessa mediassa?

Yhdysvaltalaisen Pennsylvanian yliopiston teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että joka toisessa lääkärin tai hoitajan kirjoittamassa blogissa kommentoidaan potilaita. 17 prosentissa blogikirjoituksista potilaista kirjoitettiin tunnistettavasti.

Myös Suomessa terveydenhuoltohenkilöstöön kuuluvat tuulettavat ajatuksiaan esimerkiksi facebookissa tai blogeissa. Varovaisen arvion mukaan kymmenet suomalaislääkärit, alan opiskelijat ja hoitajat kirjoittavat omaa työtään käsittelevää blogia. Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen uskoo, että potilaiden tunnistettavuuden riski on olemassa.

- Sen takia pelisäännöt pitäisi tehdä hyvin selkeiksi ja varoittaa näistä asioista henkilökuntaa. Tämä ei yleensä tarkoita sitä, että lääkärit puhuisivat potilaistaan nimillä, mutta kun he kuvailevat esimerkiksi jotakin kuormittavaa työtilannetta tekstiin saattaa tulla tietoja, jotka saattavat tietyssä asiayhteydessä paljastaa kenestä on kysymys, Hietanen sanoo MTV3 Uutisille.

Vuonna 2009 Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kävi ilmi tapaus, jossa työntekijä oli kirjoittanut facebookiin vitsejä potilaistaan. Päivi Hietasen mukaan lääkärit luottavat liian usein siihen, että sosiaalinen media tekee kirjoittajista anonyymejä.

Internetistä löytyy useita blogeja, joissa käsitellään sairaalaelämää työntekijän näkökulmasta. Eräässäkin blogissa kuvaillaan ylipainoista astmaatikkoa pilkkaavaan sävyyn ja blogikirjoitukseen oli liitetty lisäksi ylipainoisen potilaan keuhkoröntgenkuva.

Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen muistuttaa, ettei netissä ei voi kirjoittaa mitään, mitä ei voisi sanoa suoraan potilaalle tai hänen omaisilleen.

- Kirjoittajalla pitäisi olla mielessä, että tämän voivat lukea ihmiset, joita asia koskee.

Lue lisää MTV3 Uutiset:

Lääkäreiden blogeissa potilaat ovat läskejä ja lääkeriippuvaisia

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat