Tsunamivaroitus koko Tyynenmeren alueelle

11.03.2011 12:15 -

Kansainvälinen Punainen Risti pelkää valtavia tsunamituhoja Tyynellämerellä.

Järjestön mukaan hyökyaalto on korkeampi kuin jotkin alueen saarista. Punainen Risti on erityisen huolissaan myös aallon  iskeytymisestä köyhien maiden rannikoille.

Japanin maanjäristys aiheutti poikkeuksellisen laajan tsunamivaroituksen. Varoitus on annettu koko Tyynenmeren  alueelle lukuun ottamatta Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikkoa.

Tsunamista on varoitettu Etelä-Amerikkaa ja Meksikoa  myöten. Esimerkiksi Havaijin saarilla evakuoidaan ihmisiä. Myös Filippiineillä ihmisiä on kehotettu poistumaan  rannikon läheisyydestä.

- Tämä tsunami on tietyllä tavalla niin petollinen aalto, voisi sanoa, että se on eräänlainen kitkaton aalto. Se on niin katala ja sen käyttäytyminen on erilainen kuin normaalin tuuliaallon, jossa veden ylin osa liikkuu. Tämähän voi taittua ihan toisella tapaa kuin tuuliaalto, kertoo erikoistutkija Matti Tarvainen seismologian instituutista.

Japanin rannikolle vyörynyt tsunamiaalto ja sitä edeltänyt maanjäristys ovat aiheuttaneet mittavia aineellisia tuhoja. Ainakin 26 ihmisen kerrotaan kuolleen, mutta tässä vaiheessa tiedot ovat vielä vähäisiä.

Tsunami on aiheuttanut suurtuhoa ainakin Sendain  miljoonakaupungin lähellä itärannikolla. Tsunamiaallon korkeudeksi mitattiin Sendaissa jopa kymmenen  metriä.

Japanissa sattuu maanjäristyksiä hyvin usein

Maanjäristykset ovat yleisiä koska maa sijaitsee kolmen mannerlaatan risteymässä. Edellinen hyvin tuhoisa järistys sattui Koben kaupungissa vuonna 1995, järistyksessä kuoli tuhansia ihmisiä.

Kaikkein tuhoisin Japanin järistyksistä on ollut Kanton järistys vuonna 1923, jossa sai surmansa 140.000 ihmistä.
Voimakkuudeltaan vuoden 23 järistys oli samaa luokkaa kuin nyt tapahtunut.

(MTV3 - Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat