Kaikki kehot ovat arvokkaita: Nainen riisuuntui keskellä ostoskatua paremman itsetunnon puolesta

11.09.2015 18:10 -

Yhdysvaltalainen Amy Pence-Brown otti vaatteet pois keskellä vilkasta ostoskatua Idahossa. Hän halusi tempauksellaan osoittaa, että kaikenlaiset vartalot ovat arvokkaita. Tunnin ajan ihmiset kirjoittivat Amyn ihoon tsemppiviestejä, kehuja ja sydämiä. 

Elokuun lopulla idaholaisella kadulla ohikulkijat ihmettelivät alusvaatteisillaan kadulla seissyttä naista. Amy Pence-Brown oli sitonut silmänsä ja kirjoittanut kylttiin seuraavan tekstin: ”Seison tässä kaikkien niiden puolesta, jotka ovat kamppailleet itsetunto-ongelmien kanssa, kuten minä. Kaikki vartalot ovat arvokkaita. Kannattaaksesi itsensä hyväksymistä, piirrä sydän ihooni.”

Amy kuitenkin kertoo pelänneensä, että hän joutuisi tempauksellaan naurunalaiseksi, eikä se edistäisi hyväksyntää. Toisin kuitenkin kävi, sillä tunnin aikana ihmiset olivat piirtäneet ja kirjoittaneet naisen ihoon tsemppejä, kehuja ja paljon sydämiä.

Oman kehon rakastamista edistävää videota on katsottu Facebookissa jo kymmeniä miljoonia kertoja.

//

She stripped down to nothing but her underwear in the middle of a busy marketplace & you'll never believe the response she got: http://on.hln.tv/8KxVpS

Posted by HLN on 9. syyskuuta 2015

Kuva: Shutterstock

(Nova, Facebook)

Kilpailut

Uusimmat