Liian usein huomaamme itsessämme vain negatiiviset seikat. Omaa ajattelutapaa on kuitenkin mahdollista muuttaa.
Kriittisyys omaa ulkonäköä kohtaan vaikuttaa yhä useamman naisen hyvinvointiin.
Lempeää asennetta itseään kohtaan on mahdollista harjoitella, ja esimerkiksi peilin edessä vietettyä aikaa tulisi vähentää merkittävästi.
Esimerkiksi omista mielipiteistä vaikeneminen jatkuvasti voi saada itsetuntosi laskemaan.
Omien vahvuuksien hyödyntäminen tuo elämään onnistumisen tunteita, jotka puolestavaan vahvistavat itsetuntoa tehokkaasti.
Nopeasti luovuttaminen ja terveyden laiminlyönti ovat seikkoja jotka paljastavat, että et ehkä arvosta itseäsi riittävästi.
Jokaisella meistä on päiviä, kun itsetunto ei ole kohdillaan. Mutta miten sen saa nousemaan? Niina ja Janita vertailevat vinkkejään, joista yksi on ehkä hivenen kummallinen.
Negatiivisen ajattelun kierre laskee itsetuntoa ja mielialaa.
Yleensä tällainen ihminen ei edes itse tiedä kärsivänsä sairaudesta.
Älä soimaa itseäsi tekemistäsi virheistä ja harjoittele negatiivisten ajatusten kääntämistä positiivisiksi.
Itsevarmuutta voi lisätä asettamalla itsensä epämukavuusalueelle ja havaitsemalla sekä omat vahvat puolet että negatiiviset ajatusmallit.
Oman itsetunnon muuttaminen parempaan suuntaan lähtee paljolti omasta ajattelutavasta.
Sita Salmisen tuore video on kerännyt ylistystä.
Teigen paljastaa, että hän on ollut kateellinen kaikille ihmisille, joilla on täydellinen takamus ja ampiaisvyötärö.
Vanhuus tuo mukanaan itsevarmuutta.
Odusoga kertoo ottavansa vähäpukeisella Instagram-kuvallaan kantaa itsetunto-ongelmiin sekä sosiaalisessa mediassa vallitsevaan pinnallisuuteen.