Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman: Älkää valittako siitä, mikä lapsessa on vikana

19.05.2015 16:30 -

Ben Furmanin mukaan psykologinen maailmamme on tuomitseva. Ratkaisuksi hän toivoo raikkaampia ja positiivisempia työkaluja sekä työtapoja. 

Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja ratkaisukeskeisen psykoterapian kouluttaja Ben Furman pyrkii viestimään ihmisille, miten henkistä hyvinvointia voisi tukea. Hän palasi juuri Tanskasta luennoimasta lastenkasvatuksesta.

Seitsemän Oikein -ohjelmassa Tuomas Enbusken haastattelussa ollut Furman kertoo, kuinka psykoterapeutin asema on kuin nykyajan rippituoli.

— Jotkut jopa sanovat että antaa armon käydä oikeudessa, kun ollaan niin tuomitsevia, Furman selittää.

Psykoterapeutin mukaan muista poikkeavat tai erilaiset ihmiset saavat helposti tuomitsevan diagnoosin, jonka jälkeen he koko loppuikänsä kokevat olevansa poikkeavia. Samalla vanhemmat tuntevat tehneensä virheen kasvattaessa lastaan.

Lasten kasvatuksessa ongelmia lähdetään Furmanin mukaan tällä hetkellä liian helposti purkamaan kertomalla vanhemmille, että ”me täällä päiväkodissa tai koulussa olemme huolissamme lapsestanne”. Tämä saattaa kuulostaa vanhemmista pelottavalta, jonka takia olisi Furmanin mukaan viisaampaa pohtia vain ratkaisuja ongelmiin.

— Miettikää mikä on se taito, mikä lapsen täytyy oppia ja mikä siltä puuttuu. Älkää valittako siitä mikä on vikana, vaan pohtikaa mitä taitoa lapsen täytyy harjoitella, Furman tiivistää.

Yli tunnin mittaisessa keskustelussa puhuttiin myös muun muassa lääkebisneksestä sekä analysoitiin kansanedustaja Tomi Kankaanniemen seksiviestikohua.

Novan taajuudelta maanantaina 18.5. tulleen haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan alta:

Kilpailut

Uusimmat