XL5-yhtyeen keulakuvana tutuksi tullut Mika Ikonen palaa sooloartistina

16.04.2015 11:00 -

Hysteriaa 1990-luvulla lietsoneen XL5-yhtyeen keulakuvana tutuksi tullut Mika Ikonen tekee paluun popmusiikin pariin uudella Kaikki on oolrait -singlellään.

Huhtikuun 17. päivä julkaistava single esittelee aikuistuneen popparin, joka kokee vasta nyt löytäneen oman äänensä musiikintekijänä. 

Hyväntuulinen Kaikki on oolrait kappale on Mika Ikosen säveltämä ja sanoittama kappale, joka on kirjoitettu Mikan vaimolle viime keväänä tämän lopetettua pitkäaikaisen työsuhteensa.

— Jokainen miettii ajoittain tekemänsä työn mielekkyyttä, mutta näinä aikoina harvalla on uskallusta hypätä kohti tuntematonta. Kirjoitin kappaleen vaimolleni tämän tehtyä rohkean päätöksen lopettaa työsuhteensa viime keväänä. Halusin rohkaista paitsi vaimoani myös muita samassa tilanteessa painivia. Maailma on ihan tarpeeksi harmaa paikka ilman, että sen synkkyydestä lauletaan vielä lisää. Halusin tehdä kappaleen, joka saa kuulijan tajuamaan, että moni asia on oikeastaan ihan hyvin, Mikä kertoo kappaleestaan.


 

Laulaja-lauluntekijä Mika Ikonen tuli tunnetuksi 90-luvulla megasuosion saavuttaneen XL5-yhtyeen keulakuvana. Suomen ensimmäinen teinihysteriaa lietsonut poikabändi keräsi fanilaumoja missä liikkuikaan ja myi 55 000 levyä. XL5:n jälkeen Mika Ikonen on jatkanut musiikin parissa muun muassa kovana livebändinä tunnetun Käsityöläiset –bändin solistina. 

Kilpailut

Uusimmat