Nickelback-laulaja ylistää suomalaisia: ”Emme malta odottaa, että pääsemme Helsinkiin”

31.03.2015 09:45 -

No Fixed Address -kiertueensa Euroopan-osuuden syksyllä Helsingistä starttaavan Nickelback-yhtyeen nokkamies Chad Kroeger ylistää Novan haastattelussa Suomea.

Nickelback aloitti viime syksynä ilmestynyttä No Fixed Address -albumia siivittävän kiertueensa helmikuussa Yhdysvalloista. Kiertueen Euroopan-osuus starttaa syksyllä ja bändi käynnistää sen 30.syyskuuta Helsingin Hartwall Areenalta.

Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänänen sai nokkamies Chad Kroegerin puhelimitse kiinni Floridasta, josta muusikko oli juuri suuntamassa Teksasiin, missä bändillä on vielä muutama keikka ennen kuukauden mittaista taukoa.

- Kaikki on mennyt tosi hyvin. Kiertäminen talvella on tosi ollut yllättävän haastavaa ja meillä onkin ollut hieman ongelmia säiden takia, mutta yleisesti ottaen tämä kiertueen alkupuolisko on mennyt hienosti.

Nickelbackin debyyttilevy Curb ilmestyi vuonna 1996, jonka jälkeen bändi ehtinyt tehdä lukemattomia keikkoja ja kiertueita. Kroeger muistelee lämmöllä ensimmäistä isompaa turneeta, jonka bändi teki 90-luvun loppupuolella.

- Kun on tehnyt tätä hommaa näinkin pitkään, niin on tavallaan tehnyt monia ensimmäisiä kiertueita. On se ensimmäinen kiertue, jonka teet pakettiautolla ajellen, sitten ensimmäinen kiertue, jonka pääset tekemään keikkabussilla ja sitten ensimmäinen kiertue, jonka teet isomman levytyssopimuksen jälkeen. Kaikki ovat omalla tavallaan tärkeitä.

- Erityisen hyvin minulle on jäänyt mieleen ensimmäinen rundi, jonka teimme Yhdysvalloissa. Kiersimme putkeen 14 kuukautta, lämmittelimme kaikkia mahdollisia artisteja, jotka vaan ottivat meidät lämppäriksi ja soitimme joka ikisellä festivaalilla, joka vaan suostui meidät bookkaamaan. Meillä oli bussi, jossa oli 12 tyyppiä ja käytännössä kyseessä oli 14 kuukautta kestäneet juhlat. Se homma oli silkkaa biletystä koko ajan. Jälkeenpäin mietittynä se oli aika väsyttävää, mutta toisaalta olin 25-vuotias joten intoa riitti ja otimme kyllä kaiken irti siitä. Muistan erään keikan jälkeen, kun istuimme kaikki bussissa, minulla oli kalja kädessäni ja totesin kiertuemanagerilleni: ”Tätä hommaa voisin kyllä tehdä loppuelämäni ajan” ja hitto, tässähän minä olen edelleen, Kroeger nauraa.

Nickelback esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2012 ja bändi on sen jälkeen useaan otteeseen muistellut keikan olleen loistava. Kroeger jaksaakin edelleen kiitellä suomalaisia ja sanoo olevansa innoissaan siitä, että yhtye starttaa Euroopan-osuuden syyskuussa juurikin Hartwall Areenalta.

- Edellisellä kerralla olimme todella iloisesti yllättyneitä ja häkeltyneitä. Yleisö oli loistavaa ja olimme todella otettuja vastaanotosta. Haluankin kiittää suomalaisia siitä, että siellä ollaan diggailtu meitä näin pitkään. Toivottavasti syyskuun keikka tulee olemaan vielä edellistäkin kovempi, emme malta odottaa, että pääsemme sinne.

Kuuntele alta Chad Kroegerin ajatuksia kiertueella olosta:

(Radio Nova)

 

Kilpailut

Uusimmat