Earth Hour: Suomessa vietetään maailman suurinta kynttiläillallista lauantaina

27.03.2015 10:34 -

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, jota vietetään lauantaina 28. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot.

Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille.

Tänä vuonna Earth Hourin teema Suomessa on maailman suurin kynttiläillallinen. Ruoka muodostaa noin 20 prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä – saman verran kuin liikenne. Luonnon kannalta parhaat valinnat tekevät hyvää myös terveydelle. Lisätietoja vastuullisesta ruuasta löydät WWF Suomen ruokaoppaasta sekä kalaoppaasta.

Earth Hourin historiaa

Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Viime vuonna maailman suurin ilmastotapahtuma yhdisti yli kaksi miljardia ihmistä 162 maassa, 7000 kaupunkia ja lukuisia yrityksiä, yhteisöjä ja oppilaitoksia. Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja viime vuonna jo kymmenet tuhannet suomalaiset näyttivät tukensa ilmastonsuojelutyölle ottamalla osaa pimeään tuntiin.

Tapahtuman Facebook-sivut

Kilpailut

Uusimmat